Metsähallitus kertoo keskeyttävänsä kalastuslupien myynnin useilla vaelluskalavesillä.
Syynä on se, että vesien lämpötila on noussut lohikalojen kannalta kriittiseksi. Lohikalat sietävät lämpöä huonosti ja toipuvat vapauttamisesta heikosti.
Vaikka kalan vapauttaisi takaisin veteen, se ei Metsähallituksen kalastuksen erityisasiantuntija Veijo Honkasen mukaan välttämättä selviä siitä.
– Kalan kuolemalle on aina suurempi todennäköisyys, kun lämpötilat alkavat olla korkeita, vaikka vapauttamisen tekisi oikeaoppisesti, Honkanen sanoo.
Keskeytyksistä tulossa jatkuva ilmiö
Osalla kohteista vedet ovat tällä hetkellä lämmenneet yli 21 asteen tai lähestyvät sitä. Niin lämmin vesi alkaa olla lohikaloille varsin tukala. Kuuman sään jatkuessa vedet lämpenevät vielä tätäkin enemmän.
Vapalupien myynti keskeytetään kahdeksaan kohteeseen: Langinkoskelle Kotkassa, Latokartanonkoskelle Salossa, Karvionkoskelle Heinävedellä, Keihärinkoskelle ja Kolima-Keiteleen koskireitille Viitasaarella, Konnuskoskelle Leppävirralla, Kotalan koskille Virroilla sekä Irninjoelle Taivalkoskella.
Veijo Honkasen mukaan esimerkiksi viime kesänä lupien myynti keskeytettiin pariin otteeseen.
– Tämä näyttäisi jäävän jatkuvaksi toimenpiteeksi. Jos ilmasto ei tästä muutu, niin pitkiä hellejaksoja tulee etelässä, Honkanen sanoo.
Luvan peruja saa rahat takaisin
Lupamyynti keskeytetään alustavasti viikoksi, ja tilannetta arvioidaan sen jälkeen uudelleen, Metsähallitus kertoo. Jo ostettuja lupia ei peruta automaattisesti. Kalastaja voi kuitenkin itse perua luvan ja saada rahat takaisin.
Maksetulla luvalla voi myös kalastaa, mutta Metsähallitus ei suosittele sitä. Honkasen mukaan kalastajat seuraavat usein suunniteltujen kohteiden lämpötiloja ja jättävät menemättä, jos lämpötila on liian korkea.
– Kalastajat ovat aika valveutuneita, Honkanen sanoo.