Tumman pilvimuurin vyöry ja tuulen viskomat ihmiset tallentuivat silminnäkijöiden videoille Kiinassa

Taifuunin mukanaan tuomien rankkasateiden ennustetaan jatkuvan huomisaamuun.

Taifuuni Wiphan maihinnousu Kiinaan tallentui silminnäkijän videolle. Tumma pilvimuuri saapui eilen sunnuntaina Zhuhain kaupungin yläpuolelle Guangdongin maakunnassa.

Kiinan meteorologinen laitos on antanut varoituksia äkkitulvista, maanvyörymistä ja kovista tuulista. Rankkasateiden ennustetaan jatkuvan huomisaamuun.

Tuulet olivat eilen sunnuntaina niin voimakkaita, että ihmisten oli vaikea pysyä pystyssä.

Ihmiset kamppailivat voimakasta tuulta vastaan Kiinan eteläosissa eilen sunnuntaina.

Viranomaiset olivat määränneet liikennerajoituksia tärkeille moottoriteille sekä satamiin, mutta rajoitukset purettiin sunnuntai-iltaan mennessä.

Myrsky heikentyi trooppiseksi myrskyksi, kun se saavutti mantereen. Se jatkaa kulkuaan lounaaseen kohti Vietnamia.

Lähde: Reuters