Mikkelin harjoitusjäähallin käyttökielto on purettu – remontoitu halli normaalissa käytössä elokuun alussa

Halliin tehtiin rakennevahvistuksia, lisäksi parannettiin ilmanvaihtoa ja uusittiin sosiaalitiloja.

Juniori-Jukureiden harjoitusjäähalli ulkoa.
Muun muassa Juniori-Jukurit pääsevät takaisin jäähallin jäille elokuussa. Arkistokuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Mikkelin Kalevankankaan harjoitusjäähallin käyttökielto on purettu. Toiminta palaa normaaliksi elokuun alussa.

Viime vuonna tehdyssä rakenneselvityksessä kävi ilmi, etteivät harjoitushallin tuki- ja kattorakenteet ole turvallisia. Mikkelin kaupungin rakennusvalvonta asetti hallin käyttökieltoon noin vuosi sitten.

Nyt tarvittavat rakennevahvistukset on tehty, ilmanvaihtoa on parannettu ja myös sosiaalitiloja on uusittu. Rakennusvalvonta on purkanut käyttökiellon.

Heinäkuun viimeisen viikon aikana on vielä jäljellä kaukalon kokoaminen ja sosiaalitilojen viimeistely. Sen jälkeen hallin käyttäjät pääsevät jälleen jäälle.

– Elokuun alussa on jo tulossa turnauksia ja vuorotkin on minun käsittääkseni jo jaettu, sillä kysyntää on niin paljon, sanoo Mikkelin Jäähalli oy:n toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki.

Mikkelin kaupungin nettisivuilla olevan varauskalenterin mukaan harjoitusjäähalli on heti kuun alussa käytössä lähes aamusta iltaan. Hallia käyttävät muun muassa Mikkelin Jukurit ja Mikkelin Luistelijat.

Ylijoen mukaan käyttäjille remontti tulee näkymään eniten sosiaalitiloissa, jotka on uusittu. Vanhat pukuhuoneet olivat yli 20 vuotta vanhat. Myös ilmanvaihdon parantamisen saattaa huomata, sillä hallin ilma ei ole enää niin kosteaa.

Ylijoen mukaan remontti hoitui aikataulussa ja pysyi myös budjetissa, joka oli 950 000 euroa.

– Tarkkoja lukuja ei vielä ole, mutta kustannukset tulevat jäämään alle budjetin, Ylijoki sanoo.