Ukraina rajoittaa korruption tutkintaa – aktivistit varoittavat vaarallisesta suunnasta

Turvallisuusviranomaiset tekivät ratsioita korruptionvastaisen toimiston NABU:n tiloihin. Myös näkyvä aktivisti on saanut syytteen. Korruptiotutkija avaa tilannetta Ylelle.

Ukrainan presidentti istuu tummassa asussa pöydän päässä. Pöydän ympärillä on miehiä tummissa puseroissa ja maastokuvioiduissa univormuissa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi johti maanantaina 21. heinäkuuta kansallisen turvallisuusneuvoston kokousta. Kuva: Ukrainan presidentinkanslia / AOP

KIOVA/HELSINKI Ukrainassa korruptionvastainen työ on joutunut poliittisen kamppailun keskiöön.

Ukrainan parlamentti äänesti tiistaina kiistellystä lakiesityksestä, joka rajoittaa kansallisen korruptionvastaisen toimiston NABU:n ja korruptionvastaisen syyttäjänviraston SAP:n itsenäisyyttä.

– Nämä elimet ovat tähän asti nauttineet erityistä riippumattomuutta, mikä mahdollisti rikostutkinnat huippuvirkamiehiä, kansanedustajia, tuomareita ja hallituksen jäseniä kohtaan, asiantuntija Tetjana Ševtšuk sanoo Ylelle. Hän on Korruptionvastainen keskus -kansalaisjärjestön hallituksen jäsen.

– Viime vuosina ne ovat saaneet aikaan hyviä tuloksia – satoja korruptoituneita henkilöitä on joutunut vankilaan.

Vallanpitäjät runnoivat muutokset korruptiota tutkivien elimien riippumattomuuteen läpi kovalla kiireellä.

Parlamentissa 263 kansanedustajaa äänesti lain puolesta, 13 vastaan ja 13 pidättäytyi äänestämästä. Oppositiopoliitikot huusivat äänestyksen aikana Hanba! eli Häpeä! Ukrainan englanninkielinen Kyiv Post -lehti raportoi.

Laki alistaa korruptionvastaiset elimet Ukrainan pääsyyttäjän valvontaan. Lakiesitys antaa tietyille virkamiehille mahdollisuuden kääntyä valtionsyyttäjän puoleen ja pyytää tutkinnan lopettamista.

– Käytännössä tämä on eräänlainen korruptioarmahdus huippuvirkamiehille, Tetjana Ševtšuk sanoo.

Ukrainan presidentti nimittää pääsyyttäjän parlamentin hyväksynnällä. Nykyistä pääsyyttäjää Ruslan Kravtšenkoa pidetään presidentti Volodymyr Zelenskyin luottomiehenä.

– Korruptiotutkintojen ketju on nyt käytännössä presidentin kanslian hallinnassa, Ševtšuk huomauttaa.

Korruptionvastaisen keskuksen asiantuntija Tetjana Ševtšuk kommentoi uutta lakiesitystä.

Turvallisuusviranomaiset iskivät NABU:n tiloihin

Maanantaina Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU ja muut turvallisuusviranomaiset tekivät ratsioita NABU:n tiloihin eri puolilla maata.

SBU ilmoitti pidättäneensä yhden virkailijan epäiltynä vakoilusta Venäjän hyväksi ja toisen epäillyistä liikesuhteista Venäjälle.

NABU:n johtaja Semen Kryvonos syytti viranomaisten käyttäneen ylenpalttista voimaa ratsioissaan. Hänen mukaansa kolme viraston työntekijää loukkaantui ja tarvitsi sairaalahoitoa.

G7-maiden suurlähettiläät ilmaisivat huoltaan NABU:n toimistoihin tehdyistä ratsioista.

Semen Kryvonos seisoo vaaleaa taustaa vasten tummassa puvuntakissa ja vaaleassa kauluspaidassa. Hänellä on silmälasit ja parta.
Kansallisen korruptionvastaisen toimiston NABU:n johtaja Semen Kryvonos varoitti, että toimiston itsenäisyyden vieminen uhkaa Ukrainan euroatlanttista integraatiota. Kuva: Ukrinform / AOP

Laki iskee Maidanin uudistuksiin

Korruptionvastainen toimisto NABU ja korruptionvastaisen erikoissyyttäjän virasto SAP ovat perua vuoden 2014 kansannousun jälkeisistä uudistuksista. Ukraina on pyrkinyt kitkemään maata pitkään riivannutta sitkeää korruptiota.

Ševtšuk arvioi, että korruptionvastaisten elinten heikentäminen iskee lovea Ukrainan ja EU:n suhteisiin.

– EU:lle tämä on myös rahan käyttöön liittyvä kysymys. Nyt emme voi taata, ettei EU:n rahoja kavallettaisi, Tetjana Ševtšuk sanoo.

Hän muistuttaa, että EU on myös tukenut avustuksilla korruptionvastaisten elinten perustamista.

Aktivistit varoittavat Maidanin saavutusten murenemisesta

Korruptiota vastustavat aktivistit arvostelevat jo Zelenskyin hallintoa vuoden 2014 kansannousun jälkeisten saavutusta romuttamisesta.

Tetjana Ševtšukin järjestö on sekin joutunut viranomaisten hampaisiin. Aiemmin tässä kuussa Ukrainan viranomaiset nostivat syytteen Vitali Šabuninia vastaan. Šabunin on Korruptionvastaisen keskuksen hallituksen puheenjohtaja.

Šabunin on ollut yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista aktivisteista. Hänen jyrkkä sävynsä ja kompromissiton kantansa ovat tehneet hänestä monien poliitikkojen ja liikemiesten vihollisen, Kyiv Post -lehti kirjoittaa.

Nyt viranomaiset syyttävät Šabuninin vältelleen sotilaspalvelusta ja nostaneen samaan aikaan korvausta palveluksesta. Šabunin kiistää syytökset. Kannattajiensa mukaan hänet oli nimenomaisesti komennettu palvelukseen valtiolliseen korruptionvastaiseen elimeen.

Vitali Šabunin puhuu nostaen oikeaa kättään. Hänellä on vihreä T-paita ja silmälasit. Etualalla vasemmalla näkyy mikrofoneja.
Korruptionvastainen aktivisti Vitali Šabunin on tullut tunnetuksi Zelenskyin hallinnon kriitikkona. Kuva: Danylo Antoniuk / Ukrinform / AOP

– Tämä kaikki on osa samaa ketjua – laajaa hyökkäystä korruptionvastaisten instituutioiden ja kansalaisyhteiskunnan kimppuun, Ševtšuk sanoo.

– Nyt huhutaan, että yritetään myös sulkea itsenäisiä verkkolehtiä: monet mediayritykset, kuten Dzerkalo Tyžnja, ovat jo joutuneet kohteeksi. Näemme tämän järjestelmällisenä painostuksena, ei pelkästään meidän järjestöämme tai Vitali Šabuninia vastaan.

Englanninkielinen Kyiv Post kirjoitti pääkirjoituksessaan 14. heinäkuuta, että Ukrainan demokratiaa uhkaa Venäjän-tyylinen lipsuminen.

Financial Timesille puhunut läntinen diplomaatti puolestaan sanoi, että on nähtävillä kuvio: kriitikkoja työnnetään syrjään, lojalisteja suojellaan.

Volodymyr Zelenskyi istuu vihreällä tuolissa mustassa puserossa. Etualalla on häimeästi näkyvä mieshahmo.
Kriittiset aktivistit syyttävät presidentti Zelenskyin käyttävän sotatilaa hyväkseen vallan keskittämiseen. Kuva: Ukrainan presidentinkanslia / AOP

Diplomaatin mukaan Ukrainan presidentinkansliassa on tunne, että oikeusvaltio ja hyvä hallinto eivät enää ole niin tärkeitä asioita lännelle ja erityisesti Yhdysvalloille.

Tiistaina pääkaupungissa Kiovassa ja Dnipron, Odessan, Sumyn sekä Lvivin kaupungeissa järjestettiin mielenosoituksia lakia vastaan. Mielenosoittajat vaativat presidentti Zelenskyiä käyttämään veto-oikeuttaan lakia vastaan. Zelenskyi kuitenkin vahvisti lain.

Ševtšuk katsoo, että hallinto käytti hyväkseen sitä, että sodan oloissa Maidanin kaltaiset protestit ovat käytännössä mahdottomia. Kaikki yritykset horjuttaa hallintoa voisivat hyödyttää Venäjää.

Uusi Maidan-liike ei ole nyt mahdollinen koska meneillään on sota. Lisäksi ne ihmiset, jotka voisivat uuden Maidanin järjestää, ovat nyt armeijassa puolustamassa Ukrainaa.

– Johto tietää tämän ja käyttää sitä hyväkseen, koska tietää, etteivät ihmiset nyt lähde kaduille.