Coca-Cola alkaa valmistaa uutta ruokosokerilla valmistettua kolajuomaa Yhdysvalloissa, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.
Presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikolla sosiaalisessa mediassa, että hän olisi suostutellut yhtiön korvaamaan yleisen ja halvan, maissista valmistetun, fruktoosi-glukoosisiirapin Coca-Colassa.
– Tämä tulee olemaan erittäin hyvä siirto heiltä. Näette vielä. Se on yksinkertaisesti parempi! Trump kirjoitti Truth Socialissa.
Yhtiön tiedotteen mukaan lippulaivaresepti, perinteinen Coca-Cola, ei kuitenkaan muutu, vaan sen rinnalle tuodaan uusi ruokosokerikola. Yhtiö käyttää ruokosokeria jo joissakin muissa Yhdysvalloissa myytävissä tuotteissa.
Trumpin terveys- ja sosiaaliministeri Robert F. Kennedy Jr. on puhunut voimakkaasti fruktoosi-glukoosisiirappia vastaan. Hän on esimerkiksi sanonut, että se tekee ihmisistä ylipainoisia diabeetikkoja.
Yhdysvaltalaisesta kuluttajajärjestöstä huomautetaan, että liiallinen sokerin kulutus mistä tahansa lähteestä vahingoittaa terveyttä.
– Jos Trumpin hallinto haluaa tehdä Yhdysvaltain elintarviketarjonnasta terveellisemmän, sen tulisi keskittyä vähempään sokeriin, ei erilaiseen sokeriin, sanoi Eva Greenthal Center for Science in the Public Interest -järjestöstä CNN:lle.
Suomen johtava panimo Sinebrychoff kertoo verkkosivuillaan, että se käyttää Coca-Colassa sokeria.