Ozzy Osbourne on kuollut

Brittirokkari Ozzy Osbourne nousi kuuluisuuteen 1970-luvulla metalliyhtye Black Sabbathin laulajana.

Rock-legenda Ozzy Osbourne on kuollut 76-vuotiaana.

Brittiläinen rock-musiikin legenda Ozzy Osbourne on kuollut, kertovat brittiläiset mediat. Hän oli kuollessaan 76-vuotias.

The Sky Newsin mukaan Osbournen perhe kertoi tämän kuolemasta lausunnossa.

”Suuremmalla surulla kuin mitä sanat voivat ilmaista joudumme nyt kertomaan, että meidän rakas Ozzy Osbournemme kuoli tänä aamuna. Hän oli perheen seurassa ja rakkauden ympäröimä”, lausunnossa kerrotaan.

Osbourne kertoi vuonna 2021 kärsivänsä Parkinsonin taudista.

Osbourne syntyi Britannian Birminghamissa vuonna 1948.

Hän nousi kuuluisuuteen 1970-luvulla metalliyhtye Black Sabbathin laulajana. Vuonna 1968 Birminghamissa perustettu yhtye oli metallimusiikin pioneeri, jonka albumit olivat arvostelu- ja myyntimenestyksiä.

Ozzy ja Sharon poseeraavat vuonna 2014.
Ozzy Osbourne ja tämän Sharon-vaimo tulivat monelle tutuksi myös vuosituhannen vaiheen suositusta The Osbournes-tosi-tv-ohjelmasta. Kuva: James Shaw/Shutterstock/All Over Press

Osbourne lähti Black Sabbathista vuonna 1979, minkä jälkeen hän teki menestyksekkään soolouran.

Osbourne tunnetaan muun muassa sellaisista Black Sabbathin kanssa ja soolouralla syntyneistä jättihiteistä kuten Iron Man, War Pigs, Crazy Train ja Changes.

Osbourne oli palkittu ja kohuttu esiintyjä

Osbourne pääsi uransa aikana sekä Britannian UK Music Hall of Fameen että Yhdysvaltain US Rock and Roll Hall of Fameen - molempiin sekä sooloartistina että Black Sabbathin jäsenenä.

Osbourne tunnettiin uransa aikana lempinimillä Pimeyden prinssi tai Pimeyden ruhtinas. Hänen vauhdikas elämäntapansa ja esiintymistyylinsä teki hänestä kohutun hahmon.

Esimerkiksi vuonna 1982 Osbourne puraisi keikan aikana lavalle heitetyltä lepakolta pään irti. Myöhemmin Osbourne kertoi luulleensa lepakkoa leluksi.

Osbourne keikkaili Suomessa uransa aikana useaan otteeseen. Vuonna 1988 hän vieraili Ylen Rockstop!-musiikkiohjelman vieraana:

Ozzy Osbourne innosti suomalaisfaneja vuonna 1988.

Black Sabbath esiintyi viimeisen kerran vain muutama viikko sitten, kun yhtyeen alkuperäisjäsenet esiintyivät vielä kerran yhdessä - ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Birminghamissa järjestetyssä konsertissa esiintyi myös Osbournen suosikkiyhtyeitä, kuten Metallica ja Guns'n'Roses. Paikalle saapui kymmeniätuhansia faneja.

– Ette voi uskoa miltä tämä tuntuu - kiitos sydämeni pohjasta, Osbourne kertoi faneille konserttilavalta.

Kymmenettuhannet Black Sabbath -fanit jonottivat yhtyeen jäähyväiskeikalle Birminghamissa 5.7.2025.

Osbourne ja tämän perhe kuten Sharon-vaimo, Kelly-tytär ja Jack-poika tulivat monelle tutuksi myös tosi-tv-ohjelma The Osbournesista, joka oli hyvin suosittu vuosituhannen vaiheessa.

Metallica-yhtye reagoi kuolinuutiseen julkaisemalla sosiaalisessa mediassa kuvan yhtyeestä Osbournen seurassa. Saattotekstinä julkaisussa on rikkinäinen sydän. Rolling Stonesin kitaristi Ronnie Wood kirjoittaa X:ssä olevansa hyvin surullinen Osbournen kuolemasta ja kehuu tämän jäähyväiskonserttia.

Lähde: Reuters