Ukrainassa nähtiin tällä viikolla erikoinen näytelmä, kun presidentti Volodymyr Zelenskyi yritti viedä korruptionvastaisten elinten itsenäisyyden mutta perääntyi mielenosoitusten ja EU:n kritiikin paineessa.
Tiistai-iltana Ukrainassa nähtiin laajimmat mielenilmaukset yli kolme vuotta kestäneen sodan aikana. Tuhannet ukrainalaiset vastustivat lakia, joka uhkasi alistaa kaksi keskeistä korruptionvastaista toimielintä Ukrainan pääsyyttäjälle, käytännössä presidentin vaikutusvallan alle.
Zelenskyi ehti jo tiistaina vahvistaa lain, mutta ilmoitti sitten keskiviikkona kuullensa ihmisten huolet ja antavansa uuden lakiesityksen.
Tapausta voi pitää ainakin Ukrainan kansalaisyhteiskunnan voimannäyttönä. Asialla on myös suuri symbolinen merkitys.
Mielenosoittajat pelkäsivät paluuta entisen korruptoituneen presidentin, Viktor Janukovytšin aikoihin. Kansannousu kaatoi Janukovytšin vuonna 2014, ja tämä pakeni Venäjälle.
Kansannousun jälkeen perustetut korruptionvastaiset elimet, korruptionvastainen NABU ja korruptiovastaisen erikoissyyttäjän virasto SAP, edustivat monille Ukrainassa yhtäältä lupausta oikeusvaltiosta ja toisaalta keinoa edistää Ukrainan EU-tietä.
Miksi Ukrainan presidentti yritti murtaa toimielinten itsenäisyyden?
Zelenskyin selitys venäläisvaikutuksesta virastoissa tuntuu epäilyttävältä. Vaikka elimistä löytyisikin oikeita Venäjän agentteja, se ei vielä selitä niiden alistamista presidentille lojaalin pääsyyttäjän alaisuuteen.
Korruptionvastaisiin elimiin on kohdistunut arvostelua tehottomuudesta suhteessa niiden kuluihin. Toisaalta monet korruptioepäilyt ovat viime aikoina liipanneet turhan läheltä Zelenskyin lähipiiriä.
Moni liberaali aktivisti katsoo, että Zelenskyin hallinto on ryhtynyt ylipäänsä kampanjoimaan korruptionvastaisia aktivisteja, itsenäistä mediaa ja korruptiota paljastavia toimielimiä vastaan.
Aemmin kesällä viranomaisten hampaisiin joutui näkyvä korruptionvastainen aktivisti Vitali Šabunin. Häntä syytetään sotilaspalveluksen välttelemisestä.
Zelenskyin toimet tuntuvat yllättäviltä lähinnä sitä kiiltokuvaimagoa vasten, johon lännessä on haluttu uskoa.
Todellisen Zelenskyin on täytynyt oppia pelaamaan kovaa ja iskemään säälittä vastustajiaan, jotta hän voi selviytyä Ukrainan kovassa ja likaisessa sisäpolitiikassa.
Siinä maailmassa mahdollisuus keskeyttää liittolaiseen kohdistuva korruptiotutkinta voisi olla kovaa valuuttaa.
Ukrainassa moni liberaalin älymystön edustaja suhtautui alkuun hyvin epäilevästi Zelenskyiin. Häntä ei pidetty riittävän vahvana hahmona vastustamaan Venäjän painostusta.
Helmikuussa 2022 ja sitä seuranneina vuosina Zelenskyi osoitti nämä epäilykset vääriksi.
Kun Zelenskyi valittiin presidentiksi vuonna 2019, moni varmasti samaisti hänet rooliinsa, televisiosarjan Kansan palvelija (Sluha narodu) idealistiseen historianopettajaan. Siihen Zelenskyi vaalikampanjassaan pyrkikin.
Zelenskyi on kuitenkin paitsi näyttelijä, myös tiukka liikemies. Lokakuussa 2021 niin sanotussa Pandoran paperien vuodossa paljastui, että hän oli käyttänyt offshore-yhtiöitä omistustensa piilotteluun ulkomailla. Sellaiseen ei tv-sarjan opettaja olisi ryhtynyt.
Valtaan noustessaan Zelenskyillä ei ollut vahvoja taustavoimia. Hänen lähipiirinsä tuli lähinnä Kvartal 95 -tv-tuotantoyhtiön riveistä. Ukrainassa moni oletti, että Zelenskyi on vaikutusvaltaisen oligarkin Ihor Kolomoiskin luomus.
Zelenskyi on osoittautunut selviytyjäksi. Hän näytti, että hän ei ole oligarkin taskussa. Vuonna 2022 Zelenskyi vei Kolomoiskilta Ukrainan kansalaisuuden. Syyskuussa 2023 Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vangitsi Kolomoiskin epäilynä rahanpesusta ja petoksesta.
Zelenskyi haastoi muutkin Ukrainan politiikkaa kulisseissa pyörittäneet oligarkit.
Oligarkeiksi kutsutaan suurliikemiehiä, jotka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisissä yksityistämisissä keräsivät poliittisten kytköstensä avulla itselleen valtavat omaisuudet.
Venäjällä Vladimir Putinin hallinto onnistui alistamaan oligarkit osaksi valtahierarkiaa, ”vallan vertikaalia”.
Ukrainassa sen sijaan yksikään alueellinen oligarkkinen klaani ei päässyt pitkäksi aikaa niskan päälle ja siten kokonaan tukahduttamaan poliittista kilpailua.
Vuonna 2021 Zelenskyi ajoi läpi oligarkkien vastaisen lain. Se määräsi, että oligarkiksi kirjattu henkilö ei saa rahoittaa poliittisia puolueita eikä osallistua keskeisten yhtiöiden yksityistämiseen.
Sitten Venäjän hyökkäyssota jähmetti sisäpoliittisen tilanteen. Sodan aikana Ukrainassa ei ole voitu järjestää presidentin- eikä parlamenttivaaleja.
Näissä oloissa Zelenskyi on yrittänyt saada aikaan liikkeen tuntua muuttamalla ajoittain hallituksensa kokoonpanoa. Uusimmassa keikauksessa pitkään pääministerinä istuneen Denys Šmyhalin tilalle nousi Julia Svyrydenko.
Šmyhal oli Zelenskyille lojaali teknokraatti, eikä Svyrydenko tuo siinä mielessä suurta muutosta. Zelenskyi luottaa enemmän henkilöihin kuin instituutioihin.
Vaihdoksen taustalla on nähty presidentin esikuntapäällikön Andri Jermakin kädenjälki. Moni kommentaattori näkee Zelenskyin ja Jermakin rakentavan omaa vallan vertikaaliaan.
Sodan oloissa valta on keskittynyt presidentinkansliaan. Kaikki vallankäytön tavat eivät näytä kovin demokraattisilta.
Zelenskyi tuntuu aliarvioineen sisä- ja ulkopoliittisen vastareaktion yritykseen viedä korruptionvastaisten elinten itsenäisyys.
Presidentinkansliassa ehkä ajateltiin, että sodan oloissa kansalaiset eivät lähtisi kaduille kaatamaan presidenttiä eikä EU kehtaisi kovin voimakkaasti kritisoida sankarin asemassa olevaa Zelenskyiä.
Hanke uhkasi kuitenkin yhdistää Ukrainan länsimieliset voimat presidenttiä vastaan. Siinä on riskinsä Zelenskyille.
Kamppailu lainvalvontaviranomaisten hierarkiasta ei välttämättä kiinnosta laajoja kansalaispiirejä. Yhteiskunnassa voi kuitenkin olla patoutunutta tyytymättömyyttä, joka etsii purkautumiskanavaa.
Todennäköisesti EU myös painosti presidenttiä kulissien takana.
Torstaina Zelenskyi toimitti uuden lakiesityksen parlamentille, ja NABU ilmoitti uuden lain takaavan korruptionvastaisten elinten itsenäisyyden.
Zelenskyi vältti poliittisen kriisin, mutta hänen kilpensä sai tapauksesta ikävän tahran.
Venäläinen propaganda käytti tietysti vahingoniloisesti hyväkseen Ukrainan ristiriitoja.
Venäjän oma laajamittainen korruptio ei ole estänyt Venäjän johtoa maalaamasta kuvaa Ukrainasta äärimmäisen korruptoituneena ja epäkelpona valtiona.
Ukrainan mielenosoitukset kuitenkin osoittivat, että Ukrainassa on mahdollista protestoida vallanpitäjiä vastaan. Protestit myös vaikuttivat: presidentti perääntyi.
Venäjällä tällaista liikkumavaraa ei tunnetusti enää ole, siitä Vladimir Putinin hallinto on pitänyt huolen.