Taikuri ja kuvataiteilija Kalle Nio vie suomalaista nykysirkusta eteenpäin.
Hän edustaa lajin illuusioon ja visuaalisuuteen erikoistunutta siipeä.
Uusi näyttämöteos Tempo on kansainvälinen yhteistuotanto ja Nion piskuisen WHS-teatterin suurin ponnistus koskaan.
– Suhteessa WHS:n resursseihin olemme tässä tuotannossa aivan äärirajoilla. Jollei tiimimme olisi niin mahtava, tätä ei olisi ollut mitenkään mahdollista tehdä, Nio sanoo.
Nion ja koreografi Fernando Melon yhteinen teos Tempo käsittelee aikaa. Sen hidastumista, pysähtymistä ja liikettä taaksepäin.
Brasilialainen, Ruotsissa asuva Melo on saanut mainetta koreografina juuri siinä. Kysytty tanssin tekijä on työskennellyt maailmalla oopperataloille, teattereille ja tanssiryhmille.
Melon koreografiassa uhmataan usein painovoimaa lähes mahdottomalta näyttävissä asennoissa.
Tempo vaatii esiintyjiltä äärimmäistä tarkkuutta. Pienikin virhe rikkoo illuusion.
– Jos tanssija ottaa nykytanssiteoksessa muutaman väärän askeleen, yleisö ei välttämättä huomaa sitä. Jos lavalle yritetään luoda illuusio painottomuudesta, ja esiintyjä horjahtaa, illuusio särkyy välittömästi, Nio sanoo.
Some yhdisti
Nion ja Melon teosta on valmisteltu vuoden päivät. Työryhmä on harjoitellut myös ulkomailla. Teoksen kolme tanssijaa ovat Sloveniasta, Italiasta ja Britanniasta. Kokemusta on nukketeatterista akrobatiaan.
Nion ja Melon ensimmäinen yhteistyö on poikinut jo nyt kiinnostusta ulkomaille.
– Vaikuttaa siltä, että Tempo tulee saamaan suhteellisen pitkän elämän teattereissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa. Täytyy toivoa, että iso satsaus tuottaa lopulta positiivisen tuloksen.
Taiteellinen työpari tapasi verkossa. Nio ja Melo ovat fanittaneet jo pitkään toistensa töitä.
– Olen ollut Nion suuri fani monta vuotta ja seurannut häntä sosiaalisessa mediassa. Arvostan hänen työtään, Melo sanoo.
Hän kertoo ”flirttailleensa” Nion kanssa somessa kohteliailla viesteillä ja tykkäyksillä, kunnes Nio ehdotti yhteistyötä. Se tuli Melolle yllätyksenä. Tykkäykset liittyivät taiteelliseen työhön.
– Sovimme heti hyvin yhteen. Yhteistyöstä tuli luovaa ja helppoa. Toivottavasti tämä on vasta alkua sille, mitä teemme vielä yhdessä, Melo toteaa.
Taikuudelle nyt kysyntää
Idea Tempoon sai alkunsa metronomeja esittelevässä näyttelyssä ulkomailla. Sen inspiroimana Nio pohti, onko metronomeille sävelletty musiikkia.
– Niitä löytyi vain muutama, Nio sanoo.
Sävellysten lisäksi hän pohti metronomi-sanaa ja huomasi, että italiaksi se tarkoittaa myös aikaa.
– Ajan ja nopeuden välinen suhde tuntui kiinnostavalta lähtökohdalta teokselle.
Tempossa on mukana myös kirjailija Harry Salmenniemi. Hän jos kuka on perehtynyt aikaan. Salmenniemi on opiskellut ajan filosofiaa Melbournen yliopistossa Australiassa. Hän on kirjoittanut Tempon tekstin.
– Olemme tehneet ennenkin yhteistyötä, ja siinä on aina jotain jännittävää, Nio sanoo.
Hän uskoo, että taikuudella on juuri nyt kysyntää maailmalla.
– On ehkä historiallisesti aina ollut niin, että mitä epävakaampi maailma on, sitä enemmän ihmiset haluavat jotain sellaista, joka vie pois todellisuudesta.
Tempo saa ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla 21. elokuuta.