Treeni, josta ei juuri julkisuudessa puhuta

SCHARNITZ, ITÄVALTA.

Extreme-lajien jättitapahtumassa X Gamesissa nähtiin vuoden alussa temppu, joka sai jopa freeskiekspertti Juho Kilkin hieraisemaan silmiään.

Miesten big air -kisassa italialainen freeskilaskija Miro Tabanelli, 20, pyöri itsensä ympäri 2340 astetta eli kuusi ja puoli kierrosta. Vastaavaa ei ollut tehty suksilla koskaan.

– Koko kilpailu oli ihan käsittämätön. Palkintokorokkeelle päässeet Tabanelli, Luca Harrington ja Matej Svancer tekivät kaikki jotain täysin ainutlaatuista, Yle Urheilun asiantuntija Kilkki kuvailee.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun laskijoiden taitotaso hämmensi kovimpiakin lajiguruja. Freeskin kehitys on ollut viime vuosina huimaa. Hypyt ovat korkeampia, teknisempiä ja vauhdikkaampia.

Freeski ei ole suurelle suomalaisyleisölle kovin tuttu laji, mutta siihen kohdistuu erityinen mielenkiinto ennen helmikuussa alkavia Italian talviolympialaisia.

Suomen laskijat ovat nousseet viime vuosina maailman kärkeen. Kevään MM-kisoissa Elias Syrjä vei big airissa hopeaa ja Anni Kärävä pronssia.

Monien suomalaisten ja koko lajin kehityksen taustalla on harjoittelu, josta urheilijat itse pitävät yleensä matalaa profiilia.

Yle Urheilu matkusti olympiatalven kynnyksellä Alppien juurelle seuraamaan Suomen maajoukkuelaskijoiden treeniä jättimäisillä ilmapatjoilla eli landing bageilla. Siellä rakentuu tärkeä osa taiasta, jota katsojat pääsevät talvella ihailemaan.

Monet laskijat kokevat, että landing bag -harjoittelu on mullistanut freeskin ja lumilautailun kaltaisia lajeja. Silti siitä tiedetään lajipiirien ulkopuolella todella vähän.

– Tästä ei juuri julkisuudessa puhuta. Osa harjoittelusta on mysteeriä, joka pidetään pienen piirin tiedossa, Anni Kärävä sanoo.

Loistopuitteet keskellä Eurooppaa

Jättimäisen hyppyrin päällä käy elokuussa kova kuhina. Eri puolilta Eurooppaa saapuneet huiput valmistautuvat yli 30 asteen helteessä päivän tärkeimpiin treenisuorituksiin.

Anni Kärävä lähtee liikkeelle hyppyrin laelta, laskee pitkin isoa muovimattoa, ponnistaa ja pyörii väkkärän lailla ilmassa. Alastulo ei ole täydellinen, mutta vedellä kasteltu ilmapatja ottaa Suomen kärkilaskijan pehmeästi vastaan.

Tämän takia täällä ollaan.

Landing bag -harjoittelu on yleistynyt kymmenen viime vuoden aikana vahvasti freeski- ja lumilautailuympyröissä. Nykyään siihen turvautuvat lähes kaikki maailman parhaat.

Yksi suurimmista syistä treenin suosioon on turvallisuus. Patjalle hyppiminen ei ole vaaratonta, mutta temppuja voi kokeilla ja kehittää huomattavasti pienemmällä riskillä kuin lumella.

X Gamesissa ja MM-tasolla palkintokorokkeelle yltänyt Kärävä on tunnettu suoritusvarmuudestaan.

Hän sanoo, että iso osa itseluottamuksesta on rakentunut juuri alastulopatjoilla.

Kärävä pitää erityisesti siitä, että patjoilla saa paljon toistoja. Yhden, kolme tuntia kestävän treenisession aikana Suomen laskijoille kertyy yleensä 20–40 hyppyä.

– Itselläni menee aikaa, että saan rakennettua temppuihin itsevarmuutta. Mitä enemmän alla on toistoja, sitä enemmän uskon, että voin onnistua myös lumella.

Maajoukkuelaskija Kuura Koivisto on samoilla linjoilla.

– Jos laskee lumella ja huomaa, että hermosto on tosi väsynyt, tulee heti pikku pelko, kannattaako juuri nyt puskea. Jos tulee poikittain alas, sattuu oikeasti. Täällä sillä ei ole samalla tavalla väliä.

Patjatreeni näyttää hauskalta, mutta taustalla on kovaa työtä. Freeskimaajoukkueen päävalmentajan Juha Mourujärven mukaan landing bag -leirillä on oltava tikissä fyysisesti ja henkisesti.

Kuluvalla harjoituskaudella Suomen maajoukkue leireilee Scharnitzissa 3–4 kertaa. Elokuussa pidettävällä, reilun viikon kestävällä leirillä on kahdeksan kolmen tunnin hyppysessiota. Sen päälle tehdään oheisharjoittelua.

– Temppujen kehittäminen vaatii paljon ajatustyötä. Jossain vaiheessa alkaa tulla raja vastaan. Kun on menossa sessarin 20:s hyppy ja pitää pyöriä kahta volttia, neljä kertaa itsensä ympäri... Eikä ole edes varmuutta onnistuuko temppu, Mourujärvi kuvailee.

– Meistä tykätään käyttää termiä ”toppahousut” tai jotain sinne päin. Lajimme on kuitenkin ihan oikeaa huippu-urheilua. Vaatii todella paljon, jos haluaa päästä nykypäivänä huipulle.

Kaikkea ei saa kuvata

Lajipiirien ulkopuolella landing bag -harjoittelusta tiedetään todella vähän.

Aiheesta on vaikea löytää juttuja edes freeskihin erikoistuneista medioista. Kuvien ja videoiden jakaminen sosiaalisessa mediassa on laskijoiden keskuudessa arkipäivää, mutta landing bageilta julkaistaan hyvin harvoin mitään materiaalia.

Lajia tuntevien mukaan aihe ei ole erityisen seksikäs imagostaan tarkassa freeskiyhteisössä.

– Monien silmissä temppua ei ole olemassa ennen kuin se on tehty onnistuneesti lumelle. Eihän taiteilijakaan halua pitää näyttelyä, jossa on keskeneräisiä tauluja, freeskin valmennuspäällikkö Jussi Mononen kuvailee.

Yksi osasyy hiljaiselolle on freeskin arviointiasteikko. Tempun arvo nousee kisatuomarien silmissä, jos sitä ei ole tehnyt kukaan muu.

Kuura Koivistoa arvostetaan kansainvälisissä lajipiireissä omaperäisen tyylinsä vuoksi. Hän pyytää elokuisen treenin aluksi, ettei osaa patjoille tehdyistä hypyistä kuvattaisi.

– Haluan yllättää ihmisiä tälläkin kaudella. Sillä on tässä lajissa iso merkitys.

Tuntuva hintalappu

Harjoittelu maailmanluokan kesäpuitteissa ei ole ilmaista.

Valmennuspäällikkö Jussi Mononen kertoo, että kolmen tunnin hyppysessio maksaa 110 euroa urheilijaa kohti. Yhden leiriviikon hinnaksi tulee matka- ja majoituskuluineen arviolta 10 000 euroa.

– Siitä ei pääse mihinkään, että landing bag -harjoittelu on meille kallista lystiä. Toivotaan, että tulevaisuudessa pystyisimme tekemään pääosan siitä kotimaassa.

Banger Parkin kaltaisia harjoittelupaikkoja on rakennettu viime vuosina ympäri maailmaa.

Ruotsissa sijaitsevassa talviurheilukeskuksessa Kläppenissä on oma itävaltalaisversiota pienempi ”patjapuisto”. Sen rakentaminen maksoi vuonna 2021 noin 900 000 euroa. Pelkästään yhden alastulopatjan hinta on koosta riippuen 40 000–200 000 euroa.

Suomen lajipiirit selvittävät parhaillaan mahdollisuutta saada Rukalle kesäharjoitteluun sopivaa hyppyriä ja alastulopatjaa. Sen tulevaisuus on vielä auki, mutta treenimuoto on tullut joka tapauksessa jäädäkseen.

– Landing bag -harjoittelu on ollut iso tekijä, miksi olen urallani tässä pisteessä. On ollut iso apu, että olen voinut kokeilla turvallisesti isoja steppejä kuten ensimmäistä tuplaa tai korkkia, big airin MM-mitalisti Anni Kärävä sanoo.

Arviolta 90 prosenttia maailman huipuista hioo suorituksiaan patjoilla, mutta Kuura Koivisto muistuttaa hymyillen, etteivät ne ole ainoa tie onneen. Big airissa MM-hopeaa saavuttanut Elias Syrjä ei halua harjoitella ilmapatjoilla ollenkaan.

– Elias onkin poikkeusyksilö. Meille tavallisille kuolevaisille bägiharjoittelu on todella hyväksi.