Lutikat ovat riivanneet jo selviämisasemaa ja isoa kerrostaloa Tampereella – nyt ne löysivät tiensä päivystykseen

Hyvinvointialueen mukaan päivystyksestä Acutasta luteet saatiin kerättyä pois nopeasti, eikä niitä ole havaittu tilojen rakenteissa.

Kuuma höyry on todettu tehokkaaksi keinoksi lutikoiden tappamisessa. Kokenut tuholaistorjuja Pertti Rajamäki sanoo, että lutikoiden torjunnassa nopeus on valttia. Video: Marko Melto / Yle

Tampereella on tehty tänä kesänä useita havaintoja lutikoista eli seinäluteista.

Nyt niitä on löytynyt myös Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystyksestä Acutasta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan Acutassa kyse oli vain yksittäisistä lutikkayksilöistä, joiden uskotaan kulkeutuneen päivystykseen asiakkaiden mukana.

– Meillä on yhteisiä asiakkaita muiden sellaisten yksiköiden kanssa, joissa ongelmaa voi olla, sanoo päivystyksen vastuualuejohtaja Marjo Niskanen.

Potilaiden ei tarvitse olla huolissaan

Työntekijät havaitsivat lutikat päivystyksen tiloista parisen viikkoa sitten.

Paikalle kutsuttu torjuntaan erikoistunut yritys keräsi lutikat pois tiloista. Myrkytyksiä ei tarvittu.

Marjo Niskanen sanoo, ettei Acutaan tulevien potilaiden tarvitse pelätä, että lutikat kulkeutuvat kotiin päivystyksestä.

– Minun näkemykseni mukaan ei tarvitse olla huolissaan. Tällä hetkellä ongelmaa ei ole. Asiaa tarkkaillaan, mutta se liittyy jälkiseurantaan ja tavanomaiseen hygieniatason ylläpitoon.

Acutan lutikoista on kertonut aiemmin Aamulehti.

Acuta on jo toinen Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) yksikkö, jossa on jouduttu torjumaan luteita.

Aiemmin kesällä lutikoita löytyi Pirhan katkaisu- ja selviämisasemalta.

Avopalveluiden ylilääkärin Jukka Karjalaisen mukaan selviämisaseman ludeongelma alkaa olla hallinnassa, vaikka siellä tilanne oli selvästi pahempi kuin Acutassa.

– Yksittäisiä havaintoja on ollut, mutta ei suinkaan päivittäin. Tuholaistorjuntaa toteutetaan vieläkin säännöllisesti, Karjalainen sanoo.

Karjalaisen mukaan luteiden pääsemistä yksikköön asiakkaiden mukana ei voida estää.

– Luteet ovat varsin yleisiä eivätkä vain tietyn paikan paikallinen ongelma.

Lutikat valtasivat ison kerrostalon kolme rappua

Lutikoita löytyy aika ajoin lähes jokaisesta isosta taloyhtiöstä vähintäänkin suurimmissa kaupungeissa.

Joskus ongelma räjähtää isoksi, ja niin on käynyt Tampereella Kotilinnasäätiön omistamassa kerrostalossa Muotialassa, missä lutikat ovat aiheuttaneet ison torjuntaoperaation.

Lähikuva lutikasta ihmisen iholla
Tältä näyttää ihmisen iholle asettunut lude. Arkistokuva. Kuva: Piotr Naskrecki / PHIL

Kotilinnasäätiön asiakkuuspäällikkö Amir Dzaferovic kertoo, että ensimmäiset havainnot tuholaisista tehtiin Muotialantiellä sijaitsevan kerrostalon yhdessä rapussa jo kesällä 2023.

Tehdyistä torjunnoista huolimatta lutikat lähtivät leviämään, ja nyt tuholaisia on löytynyt jo kahdesta muustakin rapusta.

Dzaferovicin mukaan osa asuntojen huonekaluista on jouduttu hävittämään ongelman vuoksi.

Häpeä haittaa torjuntaa

Dzaferovic kertoo, että Muotialassa tilanne on päässyt pahaksi, koska kaikki talon asukkaat eivät ole ymmärtäneet torjunnan tärkeyttä.

– On ehdottoman tärkeää noudattaa torjuntafirman ohjeita ja neuvoja. Mikäli yksi asukas ei noudata ohjeita, luteiden tuhoaminen on äärimäisen hankalaa, Dzaferovic sanoo.

Dzaferovicin arvelee, että osa erityisesti iäkkäistä asukkaista arastelee ilmoittaa lutikoista, koska niihin liittyy häpeää. Tästä pitäisi hänen mukaansa päästä eroon.

– Lude voi tulla monella tavalla asuntoon, esimerkiksi kirpputorien kautta tai matkalaukkujen mukana. Kenenkään ei tarvitse tuntea häpeää asiasta, Dzaferovic sanoo.

Katso videolta, millaisia ohjeita tuholaistorjuntaan erikoistuneen yrityksen asiantuntija antaa lutikoiden tunnistamisesta:

Jos epäilee lutikoiden tulleen taloon, kannattaa etsiä merkkejä niin omasta ihosta kuin ympäristöstäkin, kertoo asiantuntija Juuso Tuusa.

Onko sinulla meille juttuvinkki tai uutiskuva tai -video Pirkanmaalta? Voit kertoa sen lomakkeella.

Ladataan lomaketta...