Kärpäsongelma jatkuu Loviisassa – satama vastaa: ei liity suoraan toimintaamme

Sataman alueella oli kärpäs- ja hajuongelmia jo viime vuonna. Kaupunki on nyt kutsunut alueelle ELY-keskuksen ja Porvoon ympäristöterveydenhuollon viranomaisia.

Människor som demonstrerar.
Viime kesänä alueen asukkaat järjestivät mielenosoituksen kärpäs- ja hajuongelmista. Kuva: Stefan Paavola / Yle

Loviisan kaupunki on saanut ilmoituksia, että Valkon alueella esiintyy tänäkin vuonna poikkeuksellisen paljon kärpäsiä.

Alueen asukkaat ovat kärsineet haju- ja kärpäsongelmasta myös viime kesänä. Haittoja tuolloin aiheutti Loviisan sataman jätteiden käsittely.

Satama on tehnyt viimeisen vuoden aikana useita muutoksia toimintaansa kärpäsongelman takia.

Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth haluaa selvittää perusteellisesti, mikä on kärpästen alkulähde tänä vuonna. Hänenkin tietoonsa on tullut useita havaintoja sataman lähialueella.

– Jos tosissaan piha ja talo ovat täynnä kärpäsiä, niin onhan siellä hankala kesää viettää. Se olisi hyvä, jos löytyisi syy näille runsaslukuisille kärpäsesiintymille, jotta siihen voitaisiin puuttua.

Nyt kaupunki on pyytänyt alueelle myös ELY-keskuksen ja Porvoon ympäristöterveydenhuollon viranomaisia arviokäynnille.

Björkroth kertoo, että mikäli kärpäsinvaasio on liitettävissä sataman toimintaan, silloin tarvitaan radikaalimpia toimia. Ensimmäiseksi pitää kuitenkin tehdä suunnitelma viranomaisten kanssa.

– Jotain pitää tehdä enemmän, jos tämä ongelma ei ratkea.

Kaupunginjohtaja toivoo, että ihmiset ilmoittavat havainnoistaan myös viranomaisille.

Satamassa ei poikkeuksellista kärpäsongelmaa

Itse satamassa ei ole havaittu erityisesti kärpäsiä, toisin kuin viime kesänä, kertoo sataman pääoperaattorin LFS Loviisa Forwarding & Stevedoringin toimitusjohtaja Tomi Nordström.

Satamalle ei ole tullut suoraan ilmoituksia kärpäsistä, eikä säännöllisissä tarkistuksissa ole havaittu poikkeuksellista kärpäsongelmaa.

Toimitusjohtajan mukaan kärpäset eivät liity tänä vuonna suoraan sataman toimintaan.

Satamasta muutaman sadan metrin säteellä asuvilla kärpäsiä sen sijaan on, kertoo Nordström.

– Luultavasti nämä johtuvat viimevuotisista ongelmista, ja kärpäset ovat pesineet jossain heidän lähistöllä, ja nyt ne ovat siellä.

Satamassa on tehty useita toimia viime kesän haju- ja kärpäsongelmien jälkeen. Ne ovat myös toimineet, toteaa Nordström.

Toimitusjohtajan mukaan merkittävin vaikutus on ollut sillä, että satamassa ei käsitellä jätepaaleja enää ulkona. Talven aikana alueelle rakennettiin halli, ja varastointi sekä lastaus tapahtuu nykyisin sisällä.

Satamalla on myös käytössä uusia ennaltaehkäiseviä toimia. Esimerkiksi sisävarastoja on käsitelty torjunta-aineella ja UV-ansalaitteita asennetaan.

ELY-keskus valvoo Loviisan sataman ympäristöluvan noudattamista. Lupa on tällä hetkellä tällä hetkellä viranomaisten tarkasteltavana.

Sataman mukaan toiminta on ympäristöluvan mukaista.