Kokkolan 200-vuotias satama kiinnostaa yleisöä: opastettuja kiertoajeluita lisättiin

Satamaan on tutustunut heinäkuussa jo 800 ihmistä ilmaisilla kiertoajeluilla. Suuren kysynnän vuoksi linja-autot satamaan kulkevat vielä keskiviikkona.

Linja-auto lähtee pysäkiltä, ihmisiä jää odottamaan.
Viime keskiviikkona kaikki halukkaat eivät mahtuneet ensimmäiseen linja-autoon, vaan joutuivat odottamaan myöhempiä lähtöjä. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Aidoin suljettu Kokkolan satama kiinnostaa kaupunkilaisia.

200-vuotisjuhlavuottaan viettävä satama on tarjonnut heinäkuussa keskiviikkoisin opastettuja linja-autokierroksia satama-alueella. Niihin on osallistunut jo noin 800 ihmistä.

Suosio on ollut niin suurta, että satama päätti lisätä vielä ennalta päätettyjen opastuspäivien lisäksi ylimääräisen kiertoajelupäivän tämän viikon keskiviikoksi.

– Palaute on ollut erittäin positiivista. Kiitokset erityisesti Kokkolan Matkaoppaille, jotka ovat hoitaneet opastamisen, kiittelee satamajohtaja Torbjörn Witting.

Satama on juhlinut 200-vuotistaivaltaan pitkin vuotta niin alan ammattilaisille kuin kaupunkilaisille suunnatuin tapahtumin.

Alan ammattilaisille suunnattuja tapahtumia on vuoden aikana useita. Lisäksi Kokkolan satamaa on markkinoitu ahkerasti muun muassa alan messuilla.

Juhlavuotta kannattaakin hyödyntää markkinoinnissa, sanoo Witting.

– Kun on 200-vuotias yritys, niin kyllä se säväyttää myös logistiikka-alan ammattilaisia. Tietysti tämä on myös kokkolaisten satama, ja halusimme ottaa kokkolalaiset mukaan tuomalla sataman vahvasti kaupunkiin.

Esimerkiksi talvella kirjaston kupeessa ja nyt torilla on pyöritetty sataman esittelyvideota isolla näytöllä, ja Kallentorilla esitellään valokuvanäyttelyssä sataman historiaa syyskuun loppuun saakka.

Suurelle yleisölle järjestetään syksyllä myös satamaa koskeva keskustelutilaisuus.