Kolilla perjantaina etsitty 17-vuotias nuorukainen löydettiin perjantai-iltana hieman ennen kello iltayhdeksää.
Poliisi oli hälyttänyt avukseen etsintöihin vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan ja Vapepa 17-vuotiaan pojan lopulta myös löysi. Poika oli löydettäessä hyväkuntoinen.
Nuorukainen oli Kolin kansallispuiston maisemissa vaeltamassa sukulaisensa kanssa, kun he uupuivat kesken retken.
Kaksikon toinen kulkija hälytti ja sai apua jo perjantaiaamuna, mutta nuori jatkoi matkaa.
Hänen kerrottiin kävelleen torstaina 40 kilometrin matkan helteisessä säässä. Perjantaina hänen matkapuhelimeensa ei enää saatu yhteyttä ja etsinnät aloitettiin.
Etsitty 17-vuotias on hyväkuntoinen ja tottunut retkeilijä. Etsinnät käynnistettiin, koska hän ei tullut sovittuun tapaamispaikkaan.
Etsinnöissä on apuna myös lentopelastusseuran kevyt lentokone, jolla pystytään nopeasti tekemään havaintoja rannoilta, teiltä ja avoimilta paikoilta. Myös koirapartio kävi paikalla, mutta etsittävä alue on koiralle liian laaja.
Kolin kansallispuisto rajoittuu lännessä Juuan Ahmovaaraan, etelässä se ulottuu Kontiolahden kunnan puolelle ja idässä aluetta rajaa Pielisjärvi.
Kolin kylällä ja kansallispuiston keskuksessa on runsaasti asutusta, palveluja ja ihmisiä. Valtaosa poluista ja reiteistä on hyvin merkitty ja ne ylittävät usein myös paikallisteitä.
Pohjois-Karjalassa on, kuten muuallakin Suomessa, hyvin lämmintä. Tämän päivän korkeimmat lämpötilat ovat olleet yli 30 astetta.
Muokattu klo 19.12: Nuori poika oli liikkeellä sukulaisensa kanssa.
Muokattu 25.7. klo 21.15, otsikkoa ja tekstiä muokattu perusteellisesti ja kerrottu, että Vapepa löysi pojan perjantai-iltana noin 20.45 hyvävointisena.