Biologit kauhuissaan: Perun rannikon lintumäärä romahti lähes 90 prosenttia vain kolmessa vuodessa

Tutkijat tietävät, mistä lintujen katoaminen johtuu. Tärkein syy on ylikalastus.

Perun Tyynenmeren rannikon keskiosassa merilintujen määrä on kolmessa vuodessa vähentynyt kahdeksasosaan, kertovat paikalliset ympäristöviranomaiset.

Perun maatalousministeriön laskelmien mukaan rannikon keskiosassa on pesinyt viime vuosikymmeninä noin neljä miljoonaa merilintua, erityisesti merimetsoja, ruskosuulia ja pelikaaneja. Tänä vuonna lintuja löydettiin vain 587 000.

Myös muiden merieläinten kuten pingviinien ja merileijonien kannat ovat vähentyneet.

Perulaistutkijoiden mukaan lintukato alkoi vuonna 2022 lintuinfluenssasta, joka tappoi kymmeniätuhansia lintuja. Seuraavana vuonna el Niño -sääilmiö sekoitti meriekosysteemiä. Pahin syypää lintujen taantumiseen on kuitenkin lintujen ja muidenkin alueen merieläinten pääravinnon, sardellien ylikalastus.

Perun hallitus sanoo aloittavansa lintujenpelastuskampanjan. Merilinnut ovat tärkeitä Perun maataloudelle, sillä niiden ulostetta, guanoa, käytetään lannoitteena. Ympäristöväen mukaan hallituksen kampanja ei ole alkanut hyvin, sillä hallitus on sallinut tälle vuodelle poikkeuksellisen suuren määrän sardellinpyyntilupia.

Lähde: Reuters