Tukala lämpö piinaa nyt joulupukkia ja poroja Rovaniemellä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Samanlaisessa helteessä kärvistelevät sarvipäät myös länsirajan takana.
Ruotsalainen Petter-poro näyttää silti nauttivan elämästään. Se on nimittäin pulahtanut uintireissulle omistajansa Anna-Lena Kaatin kanssa.
– Sanotaan, että porot eivät tykkää vedestä, mutta minusta näyttää siltä, että hänellä on kivaa, sanoo Kaati Ruotsin televisiolle SVT:lle.
Petter omistajineen pulahtaa uintireissulle vesistöön Lansånissa hieman napapiirin pohjoispuolella.
– Käymme itse uimassa, ja otamme koirat mukaan. Myös porojen täytyy vilvoitella, Kaati perustelee.
Lämpötilat ovat kohonneet pohjoisessa ruotsissa yli 30 asteeseen viime päivinä. Samanlaisia lämpötiloja on mitattu viime viikkoina myös Suomessa.