Kalajoella tarjolla kriisiapua hukkumistapausten vuoksi – kaupunginjohtaja esittää surunvalittelut

Kaupunki kertoo tiedottavansa tarkemmin lauantaina aamupäivän aikana kriisiavusta.

Kolme nuorta ajautui kauas rannasta Kalajoen hiekkasärkillä perjantaina 25. heinäkuuta. Kaksi heistä löytyi kuolleena, yhtä etsitään edelleen.
Kaksi nuorta löydettiin hukkuneena Kalajoen hiekkasärkillä perjantaina 25. heinäkuuta. Mukana mahdollisesti olleen kolmannen nuoren etsinnät lopetettiin illalla. Kuva: Juha Virranniemi / Yle

Kalajoen kaupunki, seurakunta ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohde tarjoavat kriisiapua hukkumistapausten vuoksi, tiedottaa Kalajoen kaupunki.

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari esittää surunvalittelunsa Hiekkasärkillä onnettomuudessa menehtyneiden läheisille.

– Haluan välittää syvimmät surunvalitteluni menehtyneiden omaisille, ja samalla kiittää kaikkia pelastustehtävään osallistuneita. Illan tapahtumat järkyttävät meitä kaikkia, niin Kalajoella lomailevia kuin täällä asuvia, Puoskari kertoo tiedotteessa.

Myös Kalajoen kirkkoherra Kari Lauri esittää seurakunnan puolesta syvän osanoton omaisten suureen suruun.

Pohteelta kerrotaan Ylelle, että altistuneille annetaan kriisiapua. Kalajoen kaupunki kertoo tiedottavansa lauantaina aamupäivän aikana tarkemmin kriisiavusta.

Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys p. 044 703 6235 auttaa ympäri vuorokauden 24/7.

Kaksi kolmesta Kalajoen hiekkasärkillä kadonneesta nuoresta löydettiin hukkuneena. Yksi nuori on yhä mahdollisesti kateissa, mutta etsinnät ovat päättyneet.