Yhdysvaltain kauppaministeri Howard Lutnick sanoo, että Yhdysvaltain elokuun alkuun asettama tullitakaraja on ehdoton. Lutnick puhui asiasta Fox Newsin haastattelussa.
Yhdysvallat on uhannut asettaa voimaan korkeat tuontitullit kauppakumppaneilleen, jos ne eivät pääse kauppasopimukseen 1. elokuuta mennessä. Esimerkiksi EU:ta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut 30 prosentin tulleilla.
Lutnickin mukaan elokuun alun takarajasta ei enää jousteta. Hänen mukaansa Trump voi kuitenkin jatkaa neuvotteluja senkin jälkeen.
STT