Pohjanmaan valokuvakeskus jäi vaille tukea, toiminta loppuu

Pääosin vapaaehtoisvoimin toiminut yhdistys jäi tänä vuonna ilman toiminta-avustusta. Rahoitusta ei löytynyt muualtakaan.

Musta-harmaa valokuvakeskuksen logo.
Pohjanmaan valokuvakeskus eli POVA perustettiin vuonna 1997 Lapualla. Nyt se joutuu lopettamaan toimintansa. Kuva: Hanne Leiwo / Yle

Pohjanmaan valokuvakeskus Lakeus ry, POVA, on päättänyt lopettaa toimintansa kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Yhdistys on toiminut pääasiassa vapaaehtoisvoimin.

Lapuan kaupunki on tukenut toimintaa monin tavoin. Lisäksi Pohjanmaan valokuvakeskus on saanut Taiteen edistämiskeskuksesta toiminta-avustusta, jonka avulla on pystytty palkkaamaan tuottaja ja kehittämään toimintaa.

Pova ei ole rahapulan kanssa yksin

Valtion supistaessa kulttuuriin suunnattuja määrärahoja, ei Pohjanmaan valokuvakeskus saanut tänä vuonna toimintansa kannalta tärkeää toiminta-avustusta.

– Tämä ei ole pelkästään POVAn ongelma, vaan osa isompaa muutosta, jonka seuraukset näkyvät pitkään, kertoo yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Antti Hintsa yhdistyksen tiedotteessa.

Vaihtoehtoiset rahoitusmahdollisuudet eivät nekään tuottaneet tulosta, joten yhdistys päätti vuosikokouksessa lakkauttaa toimintansa.

– On surullista, että maamme valokuvakeskusten verkosto supistuu entisestään, kun Pohjanmaan alueellinen valokuvakeskus lakkaa olemasta, sanoo Hintsa.

Pohjanmaan valokuvakeskus, POVA on perustettu vuonna 1997 Lapualla. Se perustettiin valokuvataiteen tunnetuksi tekemiseen Pohjanmaan kolmen maakunnan alueella.

POVA on osa valtakunnallista valokuvakeskusten verkostoa. Suomessa on yhteensä 8 valokuvakeskusta.