Asiantuntija luettelee uuden tullisopimuksen voittajat ja häviäjät

Nordean pääanalyytikko pitää sopimusta hyvänä asiana Suomen taloudelle.

Henkilökuvassa Jan von Gerich, pääanalyytikko, Nordea.
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich sanoo, että sopimus tuo varmuutta talousnäkymiin. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Yhdysvallat ja EU pääsivät sunnuntaina yhteisymmärrykseen kauppasopimuksesta.

Sopimuksessa useimpiin EU:n tuotteisiin kohdistuu Yhdysvalloissa 15 prosentin tuontitulli. 15 prosentin tullien piirissä ovat myös autot, joihin muuten kohdistuisi 25 prosentin tulli.

EU sitoutui investoimaan Yhdysvaltoihin 600 miljardia dollaria nykyisten investointien lisäksi ja ostamaan suuria määriä yhdysvaltalaista puolustuskalustoa. EU myös lupautui ostamaan 750 miljardin arvosta energiaa Yhdysvalloista.

Yhdysvallat oli aiemmin uhannut EU:ta 30 prosentin tulleilla, jos kauppasopimus ei synny elokuun alkuun mennessä. Sopimus vaatii vielä EU:n jäsenmaiden hyväksynnän.

Kysyimme Ylen aamussa Nordean pääanalyytikko Jan von Gerichiltä kolme kysymystä siitä, mitä sopimus merkitsee.

Miten arvioit kauppasopimusta ja sen vaikutuksia molemmille osapuolille?

– Monien neuvottelukäänteiden jälkeen on helpotus, että jonkinlaiseen sopuun on päästy. Tietenkään 15 prosentin tullit eivät ole hyvä asia, mutta niiden uhkien rinnalla, mitä tässä on tullut, voi ajatella, että tämä on helpotus ja tuo jonkinlaista varmuutta talousnäkymiin.

Mitkä toimialat voittavat ja mitkä häviävät?

– Kaikki yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa, ja vähän ristiriitaista tietoa on tietyistä tuotteista. Ainakin voi sanoa, että autoteollisuudelle 15 prosentin tulli on voitto aikaisempaan 25:een verrattuna. Jos lääkkeille vahvistuu 15 prosenttia, se on jonkinlainen helpotus, sillä niillekin oli uhka korkeammista tulleista. Häviäjiä ovat teräs ja alumiini, joille 50 prosentin tulli näillä näkymin jää. Se on todella iso.

Miten sopimus näkyy käytännössä ihmisten arjessa tästä eteenpäin?

– Jos tästä ei mitään nokittelukierrettä tule, niin EU:n kansalaisille se tarkoittaa sitä, että yhdysvaltalaistuotteiden hintoihin ei tule mitään merkittävää korotusta. Se on myös helpotus, että yrityksille tulee tästä varmuutta. Talouden toipuminen voi jatkua ja epävarmuus hellittää. Sitä kautta myös Suomen talous voi suunnata vähän paremmille vesille.