Leirejä järjestävien vastuulla on huolehtia uimavalvonta kesäleireille – yksi aikuinen ei voi valvoa sataa lasta

Kesäleirien uimavalvojilla on suuri vastuu lasten tur­val­li­suu­des­ta. Valvojien koulutus on suunniteltava hyvissä ajoin ennen leiriä.

Ihmisiä nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä uimarannalla.
Uimavalvojan on oltava jatkuvasti valmiina pelastamaan veden alle vajonnut. Kuva: Mikko Koski / Yle

Kesäleirien järjestäjien on huolehdittava leirien rantaturvallisuudesta. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry kehottaa tarttumaan toimeen mahdollisimman nopeasti, mikäli asia ei ole kunnossa.

– Rantavalvojan tärkein tehtävä on asiakasturvallisuuden ylläpitäminen uimarannalla, sanoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Aleksandr Efimov.

Tämä tarkoittaa asiakkaiden opastamista, turvallisuustilanteen jatkuvaa seurantaa ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisyä. Tehtäviin kuuluu myös puuttuminen vaaralliseen käyttäytymiseen.

– Vastuu on suuri. Rantavalvoja on erittäin tärkeässä roolissa, sillä muutoksia voi tapahtua muutamissa sekunneissa.

Vaikka rantavalvoja tekisi kaiken velvollisuuksiinsa kuuluvan, on silti mahdollista, että sattuu onnettomuus.

– Ei tietenkään kaikkia voida pelastaa. Jos on aloittanut etsinnän tai elvytyksen, on tehnyt kaikkensa. Mutta on ihan eri asia, jos on ollut poissa työpaikalta tai ei ole toiminut lainkaan, kuten on ohjeistettu.

Uimavalvojan on pystyttävä sukeltamaan

Lasten leireillä uimarannalla on oltava valvoja.

– Jos leiriläinen joutuu uppeluksiin, valvojan tehtävänä on pelastaa lapsi, sanoo Aleksandr Efimov.

Hän sanoo, että seurakunnat ovat aktivoituneet uimavalvonnan järjestämisessä sen jälkeen, kun lapsi hukkui seurakunnan leirillä kesällä 2023.

Efimov kehottaa leirejä järjestäviä urheiluseuroja pohtimaan, miten turvallisuus taataan uintireissuilla.

Seurojen kannattaa tehdä riskikartoitus siitä, millainen kohde on, kuinka usein uimarannalla ollaan ja onko rannalla järjestetty rantavalvontaa.

Rannalla tulisi olla myös pelastusvälineitä.

– Jos ranta on neljä metriä syvä, uimavalvojan pitäisi pystyä sukeltamaan neljään metriin. Jos hän ei tähän pysty, se ei ole turvallinen paikka. Eikä voi olla niin, että yhdellä aikuisella on valvottavanaan sata lasta, opastaa Efimov.

Efimov kehottaa suunnittelemaan leirit ja leirikoulut hyvissä ajoin, jolloin valvontatilanne ei tule kenellekään yllätyksenä.