4+6=10.
Laskutoimitus liittyy viime vuoden alle 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisojen osallistujamääriin poikien keihäänheitossa. 15-vuotiaissa osallistujia oli kuusi ja vuotta nuoremmissa vaivaiset neljä.
Vertailun vuoksi: vuonna 2009 kyseisten ikäluokkien SM-kisoissa 600-grammaista keppiä viskoi 50 junioria. Vielä vuonna 2015 osallistujia oli 38.
Kun 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisat järjestettiin Helsingissä vuonna 2024, vain kilpakävelyssä oli poikien luokissa vähemmän osallistujia kuin keihäässä.
Urheiluliiton kehitysjohtajan Jarkko Finnin mukaan muutos on hätkähdyttävä. Kehityksellä on Finnin mukaan väistämättömiä vaikutuksia. Harrastajamäärien vähentyessä vähenevät todennäköisesti myös tulevaisuuden huippuheittäjät.
– Kun nämä pienet keihäänheittosukupolvet tulevat huippuvaiheeseen 2030-luvulla, puhutaan – jos ei nyt lotosta – niin ainakin pyramidimallista. Yksittäisiä menestyjiä voi löytyä, mutta kysymys on, löytyykö heitä jatkuvasti.
Osallistujamäärät putosivat viime vuonna pohjalukemiin, vaikka kisoihin pääsyä helpotettiin.
15-vuotiaissa SM-kisojen A-raja pudotettiin 48:sta 45 metriin ja 14-vuotiaissa 42 metristä 39,5:een.
15-vuotiaiden Suomen ennätyksen 79,30 heittänyt Jere Murto ei osallistunut Helsingissä keihäänheittoon, vaan voitti kultaa kiekossa ja moukarissa. Tilastoissa heti Murron takana kärkkyneet heittäjät olivat paikalla, mutta 15-vuotiaissa kulta irtosi 24 metriä heikommalla tuloksella kuin Murron SE.
Tämänvuotiseen SM-kisaan on ilmoittautunut 13 poikaa sekä 14-että 15-vuotiaiden sarjaan. Yli puolet osallistujista ei olisi päässyt kisaamaan vanhoilla A-rajoilla.
Pudotusta kaikilla mittareilla
Keihäänheiton yleistason romahdus näkyy edellä mainittujen ikäluokkien kausitilastoissa.
Junioreissa siirryttiin nykyiseen keihäsmalliin vuonna 1999. Sinä vuonna 50 metrin rajan pystyi rikkomaan 15-vuotiaissa 32 heittäjää. 14-vuotiaissa heitä oli 11.
Tällä kaudella kuusi 15-vuotiaista on ylittänyt 50 metriä, mutta 14-vuotiaissa kärkitulos on 46,66 – jolla olisi sijoittunut vuoden 1999 tilastossa sijalle 27.
Kuten tilastoista käy ilmi, ikäkausien taso heittelee ajoittain suuresti.
Monet kotimaiset kärkiheittäjät ovat olleet Suomen tilastoykkösinä jo 14-vuotiaina, mutta esimerkiksi Lassi Etelätalo heitti tuolloin vain 44,12. Vuonna 2002 Etelätalo oli tuloksellaan 34:nneksi paras 14-vuotias.
Vaikka osallistujamäärät ovat laskeneet ja 50 metrin ylittäjiä on ollut viime vuosina vähemmän kuin koskaan, harventuneesta joukosta on kuoriutunut Eemil Porvarin, Topi Parviaisen ja Jere Murron kaltaisia lahjakkuuksia. Heidän tuloksensa ovat kovempia kuin vuosituhannen alun taitteessa, jolloin lajin imu oli aivan eri luokkaa kuin nyt.
Kansallisia kärkiheittäjiä valmentaja Petteri Piironen arvioi, että poikien keihäänheiton harrastajamäärät ovat saavuttaneet aallonpohjan.
– Tuosta lukemat tuskin enää putoavat. Näillä määrillä on todennäköistä, että tulevaisuudessa Suomesta tulee yksittäinen lahjakas keihäänheittäjä 3–4 vuoden syklillä. Näistä lahjakkuuksista on pystyttävä pitämään pirun hyvää huolta, Piironen sanoo.
Eurooppa menetti keihäsvaltikan
Miesten keihäänheitossa on koettu suuri mullistus kymmenen viime vuoden aikana.
Vuonna 1996 maailmantilaston kymmenen parhaan joukossa oli yksi ei-eurooppalainen heittäjä. Tänä vuonna kärkikymmeniköstä löytyy vain kolme eurooppalaista keihäskarjua.
Edellisen kerran olympia- tai MM-kulta meni Eurooppaan vuoden 2017 Lontoon MM-kisoissa.
Kehitys näkyy selvästi, kun katsotaan, kuinka monta heittäjää kukin maa on saanut maailmanlistan sadan parhaan joukkoon.
30:n viime vuoden aikana Suomesta on tullut eniten heittäjiä 22 vuotena. Vain vuonna 2023 Suomi ei sijoittunut tällä mittarilla kolmen parhaan joukkoon.
Vaikka kuluva kesä on ollut kotimaisittain vaisu, Suomi on kolmanneksi eniten top 100 -heittäjiä tuottava maa Saksan, Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa.
Kansainvälinen kärki on silti karkaamassa. Kun tarkastellaan, miten suomalaisheittäjät ovat yltäneet maailmantilastossa sijoille 1–10, 11–20 ja 21–30, kuluva vuosi on heikoin.
Kalevan kisojen jälkeen Toni Keränen on maailmantilastossa parhaana suomalaisena 27:s ennen Eemil Porvaria (30:s). Huippuvuonna 2009 neljä suomalaista mahtui maailmantilastossa seitsemän kärkeen. Vuotta myöhemmin peräti seitsemän heittäjää oli 18 parhaan joukossa.
Piironen arvioi, ettei Suomi ole katoamassa keihäskartalta kymmenen seuraavan vuoden aikana, koska juuri nyt lupaavia junioreita löytyy. Lisäksi kauden kotimaista kärkitulosta, 82,26, hallussaan pitävä Keränen on 27-vuotias eli hän on päässyt tilastollisesti keihäänheittäjän ihanneikään.
– Arvokisoihin saadaan todennäköisesti täysi joukkue vielä vuosia, mutta mitä tapahtuu esimerkiksi vuoden 2035 jälkeen? Piironen pohtii.
Intia on ollut neljänä viime vuonna maa, joka on tuottanut eniten heittäjiä maailmantilaston sadan parhaan listalle. Tämän vuoden tilastossa toisena on Japani.
– Neeraj Chopran myötä keihäästä on tullut Intiassa ikään kuin kansallislaji. Siellä on hirvittävä massa hyväkätisiä heittäjiä, kiitos kriketin. Japanista heitä tulee baseballin ansiosta. Meidän onnemme on, ettei keihäänheiton valmennusosaaminen ole vielä näissä maissa niin laajaa ja hyvää. Sen takia pystymme vielä sitkuttamaan ja kitkuttamaan mukana, Piironen arvioi.
Laaja yleistaso ei ole yksistään avain arvokisamitaleihin.
2000-luvun taitteessa Kostas Gatsioudis oli kreikkalaisena suuri yksinäinen, ja valtaosan Andreas Thorkildsenin urasta muut norjalaiset kamppailivat ylittääkseen 70 metriä.
Viime vuosikymmenellä keihäsmaailman huipulle nousseet Kenian Julius Yego ja Trinidad ja Tobagon Keshorn Walcott olivat maissaan ainoat, jotka pystyivät 80 metrin ylityksiin. Sama pätee viime vuosien keihäsmestareihin, grenadalaiseen Anderson Petersiin ja pakistanilaiseen Arshad Nadeemiin.
Osaamista löytyy – missä valmentajat?
Piirosen manitsema valmennusosaaminen ei ole oman hännän nostatusta.
Kuortaneella joka toinen vuosi järjestettävä keihäänheiton valmennusseminaari kerää aina noin satakunta kansainvälistä osanottajaa. Vaikka tietotaitoaan on ollut jakamassa alan ehdoton kerma, suomalaisten osallistumisinto on jäänyt vaisuksi.
– Sadasta osanottajasta suomalaisia on ollut joka kerta semmoiset 15. Loput tulevat hakemaan tietoa ympäri maailmaa, Kuortaneen urheiluopiston rehtorin paikalta loppuvuodesta eläköityvä Tapio Korjus sanoo.
Korjus ehtii olla virassaan vielä marraskuussa, jolloin Kuortaneella järjestetään järjestyksessään seitsemäs World Javelin Conference.
– Jos emme ole antaneet tukkapöllyä, niin ainakin heristäneet sormea ja soitelleet herätyskelloja suomalaisille, että come on! Miksi ratkoa kaikkia kysymyksiä pelkästään omassa seurassa tai valmennuspiirissä, kun kansainvälistä tietoa on tarjolla alan huippuasiantuntijoilta? Korjus päivittelee.
Urheilijoiden vastuu
Toinen suomalainen keihäsinstituutio, Pihtiputaan Keihäskarnevaalit, on kärsinyt viime vuosina merkittävästä osanottajakadosta, kun puhutaan Suomen kärkiheittäjistä.
Jorma Kinnusen ja Leo Pusan perustama tapahtuma keräsi viime vuosikymmeneen saakka kotimaisen kärjen Pihtiputaalle, mutta 2020-luvulla on ollut toisin.
Aikuisten arvokisoissa edustaneista heittäjistä vain Toni Kuusela ja Toni Keränen ovat osallistuneet Keihäskarnevaaleille kerran mieheen. Oliver Helanderia ei ole nähty kisaamassa Pihtiputaalla sitten läpilyöntivuotensa 2018. Lassi Etelätalon edellinen esiintyminen on vuodelta 2019.
Pusa korostaa kansallisten kärkiheittäjien vastuuta tulla karnevaaleille, vaikka he eivät osallistuisi kilpailuun.
– Karnevaalit perustettiin sitä varten, että heittäjät saivat olla yhdessä. Sinne tulivat myös perheet. Ja kun Jorma (Kinnunen) ärähti jostain, kaikki olivat hiljaa ja kuuntelivat. Nyt ei ole ketään huippuaktiivia lyömässä nyrkkiä pöytään.
– Kärkiheittäjämme eivät ymmärrä, mistä he ovat saaneet uralleen perustan. Sen ovat luoneet aiemmat heittäjät, jotka ovat antaneet palautetta nuoremmilleen. Nykyisiltä parhailta puuttuu tietynlainen nöyryys, mitä esikuvana oleminen seuraaville sukupolville vaatii, Pusa sanoo.
Myös Korjus korostaa läsnäolon merkitystä.
– Yksi nuoruuteni vahvimmista muistikuvista on, kun pääsin samaan pöytään Pentti Sinersaaren, Seppo Hovisen ja kumppaneiden kanssa Pihtiputaan yläasteen ruokalassa. Sen tunteen merkitystä ei pidä vähätellä, Korjus sanoo.
Piironen on myös samoilla linjoilla, mutta peräänkuuluttaa myös aktiivisuutta Keihäskarnevaalien järjestäjiltä.
– Ennen kisattiin käytännössä pelkästään kotimaassa, mutta nykyisin kilpailuohjelma on hyvin kansainvälinen ja arvokisojen karsintasysteemi erilainen. Kilpailukalenterin laatiminen on ihan erilaista kuin ennen.
Mitä nyt tehdään?
Kotimaisella miesten keihäänheitolla on kannettavanaan historian painolasti, jollaista ei ole millään muulla yleisurheilulajilla.
Silti laji on kerta toisensa jälkeen etenkin olympia- ja MM-kisoissa Suomen maajoukkueen kärkeä mitä tulee pistesijoihin ja finaalipaikkoihin.
Toisin kuin muut, keihäsmiehet ovat saaneet täyden kolmen heittäjän arvokisajoukkueen viime vuosikymmenen lopun yksittäisiä kisoja lukuun ottamatta.
– Edelleen tunnutaan elävän vahvasti menneessä, mikä ilmenee sillä, että keihäässä kaikki paitsi mitali on paskaa. Maailma on kuitenkin muuttunut. Mitalit ovat aina tavoitteena, mutta niiden saavuttaminen on vaikeampaa kuin ennen, Piironen sanoo.
Pusa ja Korjus eivät hyväksy Urheiluliiton toissavuotista päätöstä, jossa yleisurheilun lajivalmentajien pestit lakkautettiin. Viimeisenä keihäänheiton pestiä hoiti Piironen.
Maailmalla suomalaista valmennusosaamista on hyödynnetty laajalti jo vuosikymmeniä palkoilla, joilla elintaso on taattu.
– Tässä muilla on selvä kilpailuetu, Piironen sanoo.
SUL:n kehitysjohtaja Jarkko Finni kertoo ymmärtävänsä valmentajien turhautumisen. Hän korostaa, että kustannuspaineessa SUL on halunnut keskittää panostuksen yhä nuorempien lahjakkuuksien valmennukseen.
Liitto laajensi maajoukkuetoiminnan alkamaan jo 14-vuotiaista. Ennen se alkoi 16–17-vuotiaissa.
– Yleisurheilulla on ollut huono pitovoima, etenkin nuorissa pojissa. Tästä on kärsinyt etenkin keihäs, Finni kertoo.
Finnin mukaan yhteiskunnan muuttuminen ja lasten liikkumisen väheneminen näkyy myös yleisurheilussa. Ennen urheilijoiden valmennus aloitettiin 15 vuoden kieppeillä, mutta nykyään se ei enää riitä. Joukkuelajeissa maajoukkuetoiminta alkaa usein jo 12-vuotiaista.
– Meidän on pakko panostaa lasten ja varhaisnuorten sekä heidän valmentajiensa valmennukseen, Finni sanoo.