YK:n Maailman ruokaohjelma (WFP) varoitti tiistaina, että Gazassa parhaillaan tapahtuva katastrofi muistuttaa nälänhätiä, joita nähtiin Etiopiassa ja Nigerian Biafrassa 1900-luvulla.
– Tämä on ennennäkemätöntä tällä vuosisadalla. Se muistuttaa meitä aiemmista katastrofeista Etiopiassa tai Biafrassa viime vuosisadalla, WFP:n hätäavun johtaja Ross Smith sanoi toimittajille.
Hän painotti, että Gazassa tarvitaan kiireellisiä toimia.
Biafran kriisi oli Nigerian sisällissota, joka puhkesi 1967-1970.
Etiopian nälänhädällä viitataan useimmiten vuosien 1983–1985 nälänhätään, joka johtui kuivuudesta ja maan poliittisesta kriisistä. Etiopiassa on sen jälkeenkin koettu nälänhätiä.
Myös IPC antoi hälytyksen nälänhädästä
Kansainvälinen ruokakriisien asiantuntijaorganisaatio IPC varoitti aiemmin tänään tiistaina, että Gazan kaistalla on toteutumassa nälänhätä.
Se ei kuitenkaan julistanut sitä virallisesti, vaan sanoi analysoivansa tilannetta. IPC arvioi ruuan puutetta arvioidaan viidellä mitta-asteikolla, joista pahin on nälänhätä.
Tilanne luokitellaan nälänhädäksi, kun vähintään viidennes alueen kotitalouksista kärsii äärimmäisestä ruoan puutteesta, vähintään 30 prosenttia lapsista kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja kaksi ihmistä 10 000:ta kohden kuolee päivittäin nälkään tai aliravitsemuksen ja sairauksien yhteisvaikutukseen.
Israelin ulkoministeri: Väitteet nälänhädästä valheita
Israel on toistuvasti kiistänyt kansainvälisten järjestöjen varoitukset nälänhädästä. Israelin ulkoministeri Gideon Saar sanoi tänään, että väitteet nälänhädästä ovat valheita.
Hän torjui myös ”vääristyneen kampanjan”, jossa hän koki kansainvälisen yhteisön painostavan Israelia Gazan sodan tulitaukoon ja Palestiinan valtion tunnustamiseen.
– Sitä ei tule tapahtumaan, riippumatta siitä, kuinka paljon painetta Israeliin kohdistetaan, hän sanoi.
Lähteet: Reuters, AFP, STT