Suomen miesten koripallomaajoukkue valmistautuu EM-kotikisoihinsa parhaillaan Lohjan Kisakalliossa. Susijengi julkaisi 16 pelaajan leiriryhmänsä, joka tiivistyy myöhemmin 12 pelaajan EM-joukkueeksi.
Leirityksessä ovat mukana muun muassa Suomen NBA-tähti Lauri Markkanen sekä ensikertalaiset Mustapha Amzil ja Aaron Ekwere.
Suomi kohtaa Tampereella 27.8.–3.9. pelattavassa B-alkulohkossa Ruotsin, Britannian, Montenegron, Liettuan ja Saksan.
Kun katsotaan Kansainvälisen koripalloliiton Fiban rankingia, Saksa on Euroopan maista kakkosena Serbian jälkeen.
Suomi on Euroopan maiden rankingissa 13:s. Muista Suomen lohkovastustajista Liettua on kuudentena, Montenegro kymmenentenä, Iso-Britannia sijalla 24 ja Ruotsi sijalla 25.
Alustavien listausten perusteella EM-kisoissa nähdään noin 30 NBA-pelaajaa.
Susijengi pääsee kohti EM-kotikisoja loistavasta tilanteesta, kun ainakin tällä hetkellä kaikki pelaajat ovat terveinä. Toisin oli edellisvuosina.
Esimerkiksi kesällä 2024 Lauri Markkanen joutui jättämään olympiakarsinnat olkapäävamman takia väliin. MM-kisoihin 2023 Markkasen valmistautuminen oli poikkeuksellinen armeijan takia.
Ruotsin nuori tähti jättäytyi pois
Sen sijaan Susijengin vastustajissa on kuohunut nyt kesän aikana.
Suomen avausottelun vastustaja Ruotsi pelaa EM-kisoissa sitten vuoden 2013. Vahvaa nousua viime vuosina tehnyt Ruotsi kaatoi EM-karsinnoissa jopa maailmanmestari Saksan.
Ruotsilla on kaksi NBA-pelaajaa. Miami Heatin pelintekijä Pelle Larsson, 24, on mukana EM-kisoissa.
Sen sijaan Detroit Pistonsin iso laitahyökkääjä Bobi Klintman, 22, ei pelaa EM-kisoissa. Klintman kertoi, että keskittyy harjoitteluun loukkaantumisten riivaaman kauden jälkeen.
Ruotsin yleisradion SVT:n koripalloasiantuntija Nick Rajacic kritisoi Klintmanin poisjääntiä. Hän pitää sitä Ruotsin EM-kisojen kannalta ”traagisena”.
Klintmanin perusteita vetäytyä EM-kisoista Rajacic kutsui ”oudoiksi”.
– Tämä hämmentää lähes kaikkia, joiden kanssa olen puhunut, koska hän näyttää NBA:n kesäliigassa terävämmältä kuin koskaan.
– Jos Pelle Larsson olisi jäänyt sivuun EM-kisoista, menetys ei olisi niin suuri. Klintman tekisi Ruotsista erittäin kokonaisvaltaisen maajoukkueen. Ainakin parhaan Ruotsin maajoukkueen, jonka olen nähnyt.
Ruotsin päävalmentaja Mikko Riipinen totesi tiedotteessa, että keskustelut Klintmanin ja Pistonsin kanssa olivat avoimia. Riipisen mukaan seura suhtautui myönteisesti Klintmanin pelaamiseen maajoukkueessa.
Riipinen kuitenkin kertoi ymmärtävänsä Klintmanin päätöksen panostaa tässä vaiheessa uraa itseensä ja ja seurajoukkueeseensa.
Suomen päävalmentaja Lassi Tuovi ei vastustajien poisjäänneillä ole päätään vielä vaivannut.
– Ainahan vastustajat kiinnostavat, mutta kun olen itsekin vuodesta 2011 lähtien ollut kisoissa, niin yleensä vastustajiin aletaan keskittyä siinä vaiheessa, kun alkavat pelata harjoituspelejä. Sitten näkee vähän, miten kokoonpanot muodostuvat ja mitä valmentajat tekevät.
Liettuassa erikoinen vääntö
Liettua on voittanut koripallon EM-kultaa kolmesti. Tuoreimpina mitaleina ovat vuosien 2013 ja 2015 EM-hopeat. Nyt koripallohullun maan joukkueen tilanne on erikoinen.
Viidellä liettualaisella on NBA-sopimus. Tuoreimpana heistä Kasparas Jakucionis varattiin ykköskierroksella numerolla 20 Miami Heatiin.
Kuitenkin viidestä NBA-sopimuspelaajasta vain Denver Nuggetsin Jonas Valanciunas oli listalla, kun Liettua julkaisi 16 pelaajan ryhmänsä heinäkuun alussa.
Liettuan kenties kovin NBA-tähti, Sacramento Kingsin Domantas Sabonis, 29, on tämän kesän sivussa maajoukkueesta henkilökohtaisista syistä.
Viime kaudella Chicago Bullsissa NBA-debyyttikautensa pelannut 20-vuotias Matas Buzelis ei debytoi vieläkään miesten maajoukkueessa.
– En ole varma, tulenko tänä kesänä. Meillä on ongelmia valmentajien kanssa, Buzelis sanoi keväällä Delfi-uutistoimistolle Eurohoopsin mukaan.
Buzelis on Suomen takapelaajan Miro Littlen lukioaikainen joukkue- ja kämppäkaveri.
– Suuta on soitettu aika paljon. Jos viestit avaisi, niin moni pyörtyisi. Suunsoitto on ollut molemminpuolista. Matas on todella hyvä, lunki äijä, Little veisteli kesäkuussa Aamulehdelle.
Buzelis puhui ongelmista valmentajien kanssa. Tämä liittyy kohuun, joka Liettuassa alkoi, kun maajoukkueen apuvalmentaja Tomas Pacesas piikitteli NBA-tähtiä YouTube-ohjelmassa, kertoo BasketNews.
Pacesas voivotteli, että NBA-pelaajat saapuvat kesäisin harjoitusleireille ”isojen mahojen” kanssa. Lisäksi Pacesas harmitteli, että NBA-pelaajat tarvitsevat ensin aikaa ”palautumiseen metsästyksen jälkeen”.
Liettuassa kommenttien koettiin kohdistuvan etenkin maajoukkueen kapteeniin Jonas Valanciunasiin, koska tämä tunnetaan metsästyksen ja kalastuksen harrastajana.
Lopputulema on kuitenkin mielenkiintoinen, kun Liettuan NBA-pelaajista vain 33-vuotias Valanciunas nähdään tämän hetken tiedon mukaan EM-parketilla.
Saksan ykköstähdet, NBA-pelaajat Dennis Schröder (Sacramento Kings) ja Franz Wagner (Orlando Magic) ovat mukana, kuten myös Orlandon Tristan Da Silva.
Saksalta tähtipelaajista puuttuu tuore NBA-mestari, huiman kauden Oklahomassa pelannut Isaiah Hartenstein, joka kärsii akillesjänteen ongelmista.
Montenegron ykköstähti puolestaan on maan ainoa NBA-pelaaja Nikola Vucevic, 34, joka siirtyi Chicago Bullsiin talvella 2021.
Tuovin tavoin Susijengin pelaajat eivät vielä vastustajiensa poisjäänneistä hätkähtele.
– No joo... Kyllähän niitä juttuja näkee, kun välillä somessa heiluu, tiivisti Susijengi-kapteeni Sasu Salin.
– Liettuakin on sellainen korismaa, että siellä riittää valita pelaajia. Täytyy sanoa, että Saboniksen puuttuminen on tietenkin kova, mutta toisaalta Liettua on pelannut ajoittain paremminkin ilman Sabonista.
Kaiken kaikkiaan Salin näki, että Suomi voi taistella EM-lohkossaan aivan kärkisijoista, mikä takaisi paremmat lähtökohdat jatkopeleihin Liettuaan. Jatkopeleihin etenee kunkin lohkon neljä parasta.