SKAL: Lappeenrannan Kaukaan paperitehtaan alasajo vähentää noin 30 henkilötyövuotta kuljetusalalta

UPM:n Lappeenrannan Kaukaan paperitehtaan lopettaminen kurittaa myös kuljetus- ja logistiikka-alaa.

Puurekka nelikaistatiellä Rahulassa Mikkelissä.
Suomen kuljetuksen ja logistiikan edunvalvontajärjestö SKALin mukaan raakapuun autokuljetusten yhteenlaskettu liikevaihto on vuositasolla yli 600 miljoonaa euroa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Kuljetuksella ja logistiikalla on merkittävä rooli Kaukaan paperitehtaan toiminnassa. Se pitää sisällään esimerkiksi raaka-aineiden toimitusta tehtaalle, tehtaan toimintojen yhdistämistä, varastointia sekä valmiiden paperituotteiden toimittamista asiakkaille, kuten painotaloille ja pakkausteollisuudelle.

Suomen kuljetuksen ja logistiikan edunvalvontajärjestö SKAL arvioi, että UPM:n Lappeenrannan Kaukaan paperitehtaan alasajo vaikuttaa käytännössä noin 15 ajoneuvoyhdistelmän ajoon.

Menetys on henkilötyövuosina mitattuna noin 30. Tämä luku sisältää raakapuun, kemikaalien ja valmiin tuotteen ajoon osallistuneet henkilöt.

– Ei tällaisia uutisia tietenkään mielellään kuule. Ainoa myönteinen asia uutisessa on, että saha ja sellutehdas jatkavat, kertoo SKAL Metsän toimitusjohtaja Kari Palojärvi.

Yhdistelmällä puolen miljoonan liikevaihto

Vuositasolla raakapuun autokuljetusten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 600 miljoonaa euroa. Yhden puutavarayhdistelmän liikevaihto aktiiviajossa on noin 500 000 euroa.

SKAL toivoo metsäteollisuusalan kehittyvän merkittävänä toimialana, työllistäjä ja viennin vetäjänä.

– Toivottavasti toimialaa kannustetaan tekemään sellaista strategiaa, että ala kasvaa ja kehittyy, eikä jatketa tällaisten alasajojen tietä, Palojärvi toteaa.

Skogsindustriområde med fabriksbyggnader och kraftöverföringsledningar, beläget i en grönskande miljö under en molnig himmel.
Kuljetus ja logistiikka on merkittävä osa Kaukaan paperitehtaan tomintaa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Logistiikkakustannuksia alas

SKALin mukaan yksi usein toistuva tekijä tehtaiden alasajoissa ovat korkeat logistiikkakustannukset.

– Koetaan, että on edullisempaa tuottaa samaa lähempänä päämarkkinoita, kuten Keski-Euroopassa, Palojärvi sanoo.

Yhtenä ratkaisuna tähän SKAL on liputtanut ammattidieselin käyttöönoton puolesta. Suomessa ammattidieseliä käyttävät kuljetusyritykset saisivat tankkaamansa dieselin polttoaineverosta palautusta. Järjestelmää käyttää yhdeksän EU-maata.

Metsäyhtiö UPM on aloittanut Kaukaan paperitehtaan lakkauttamista koskevat muutosneuvottelut Lappeenrannassa tänään.

Yhtiö suunnittelee sulkevansa paperikoneen vuoden loppuun mennessä. Tämä veisi työt 220 ihmiseltä.

Lappeenrantalaisia hirvittää, mihin kaikkeen Kaukaan paperitehtaan sulkeutuminen vaikuttaa:

Lappeenrantalaiset ymmärtävät, miten suuri vaikutus Kaukaan paperitehtaalla on kaupungille.