Pohjanmaan poliisissa työskennelleen poliisin epäillään vuotaneen salaisia viranomaistietoja useiden vuosien ajan.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Tutkinnanjohtaja, aluesyyttäjä Petri Vaaja valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksiköstä kertoo Ylelle, että asianomistajia eli henkilöitä, joihin rikos on kohdistunut, on useita.
Poliisimiestä epäillään virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisista sekä tietosuojarikoksesta. Rikosten epäillään tapahtuneen Seinäjoella vuoden 2021 ja 2025 välisenä aikana.
Pohjanmaan poliisilaitoksen päällikkö Jarkko Lehtinen vahvistaa Ylelle, että Pohjanmaan poliisilaitoksella työskentelevä poliisimies on maaliskuun lopussa pidätetty virastaan rikosepäilyjen takia.
– Epäillyt teot ovat sen kaltaisia, että jos ne tulevat rikosprosessissa toteennäytetyksi, ne vaarantavat kansalaisten turvallisuutta. Tästä syystä kiireellisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin heti asian tultua ilmi, Lehtinen kertoo.
Lehtinen ei kerro, millaisia salaisia tietoja poliisimiehen epäillään vuotaneen vaan vetoaa esitutkinnan keskeneräisyyteen.
– Poliisilaitos on kuitenkin arvioinut, että poliisimiehen lyhytaikainenkin jatkaminen tehtävissään vaarantaisi kansalaisten turvallisuutta. Olemme ryhtyneet myös sellaisiin toimenpiteisiin, millä pyritään siihen, ettei tällaisia tapauksia jatkossa tapahtuisi.
Lehtinen ei avaa tarkemmin, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Aluesyyttäjä Petri Vaajan mukaan tapauksessa ei ole viitteitä siitä, että teko olisi vaarantanut kansallista turvallisuutta, hän ei ota kantaa siihen, miten kansalaisten turvallisuus on vaarantunut.
”Tapaus on vakavimmasta päästä”
Toista henkilöä epäillään asiassa yllytyksestä virkasalaisuuden rikkomiseen ja tietosuojarikokseen. Toinen epäilty ei ole poliisi.
– Pohjanmaan poliisilaitoksessa tämä asiakokonaisuus koskee toistaiseksi yhtä henkilöä, ja hän on tämä virasta pidätetty henkilö, Lehtinen vahvistaa.
Poliisin virastapidättäminen ei ole tavatonta, mutta sitä ei tapahdu usein.
Poliisipäällikkö Jarkko Lehtinen kertoo, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Pohjanmaan poliisilaitoksella on pidätetty henkilö virasta viisi kertaa.
Puolet tapauksista on liittynyt henkilön työtehtäviin. Niiden joukossa on tietovuotoja ja työtehtävissä tapahtuneita laiminlyöntejä.
– Tämä tapaus, mikä meillä nyt on käsissä, on vakavimmasta päästä, Lehtinen sanoo.