Neljä jäänmurtaja-alan yritystä kertoi tiistaina, että ne aloittavat yhteistyön Yhdysvaltain rannikkovartioston jäänmurtajatilauksen saamiseksi.
Yhtiöiden tavoitteena on tuottaa kaksi keskikokoista jäänmurtajaa Yhdysvaltojen rannikkovartiostolle 36 kuukaudessa sopimuksen syntymisestä. Kyse on miljardiluokan hankkeesta.
Rauman telakan eli Rauma Marine Constructions -yhtiön toimitusjohtaja Mika Nieminen kertoo, että Rauman telakan rooli yhteistyökuviossa olisi merkittävä.
Telakalla on paljon tuoretta osaamista talviolosuhteissa liikkuvien alusten rakentamisessa.
– Meillä on valmius rakentaa alukset vaikka alusta loppuun. Sen päättää asiakas. On mahdollista, että tietyt loppuasennukset tehdään Pohjois-Amerikassa, mutta voidaan ne tehdä Raumallakin, Nieminen sanoo.
Nieminen pitää 36 kuukauden rakennusaikataulua konsortiolle helppona. Kanadalaisella Seaspan-yhtiöllä on laivakonsepti ja piirustukset valmiina eli konkreettisiin rakennustöihin päästäisiin heti.
Aikataulu tarkoittaisi, että ensimmäiset alukset valmistuisivat vielä presidentti Donald Trumpin virkakauden aikana.
– Saatamme myös olla ainoa toimija, joka ylipäätään pystyy tuollaiseen aikatauluun. Sanoisin, että liittoumamme on jäänmurtajaosaamisessa lähes ylivertainen, toimitusjohtaja Mika Nieminen toteaa.
Suomalaisosaaminen tärkeä osa kokonaisuutta
Valmiin laivakonseptin suunnittelutyössä on taustalla hyvin vahvasti suomalaista osaamista ja laitteita, kuten muun muassa Aker Arcticin ja Elomaticin suunnittelutyötä sekä laitetoimittajana mukana oleva Wärtsilä.
Kyse on keskikokoisesta eli runsaan sadan metrin pituisesta jäänmurtokykyisestä aluksesta. Se pystyy murtamaan yli metristä jäätä ja kykenee yhtäjaksoisesti operoimaan 12 000 meripeninkulmaa ja 60 vuorokautta.
Laivakonsepteja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa tutkiva kauppatieteen tohtori Leena Jokinen arvioi, että liittouman nelikko on yhdessä varsin kova tekijä erikoisosaamista vaativassa jäänmurtajabisneksessä.
Yhtiöitä voidaan pitää johtavina jäänmurtajien rakentamisen osaajina maailmassa
– Jäänmurto-osaamista ei maailmassa ole kovin paljoa. Kauppapolitiikan kannalta on tärkeää, että liittouman johdossa on tunnettu yhdysvaltalaistelakka Bollinger, Jokinen arvioi.
Oma merkityksensä voi olla myös sillä, että kaikki yhtiöt ovat Nato-maista.
– Se on ehdottoman tärkeää. Aluksiin tulee sotilaallisia järjestelmiä ja muuta salassa pidettävää, joten Nato-taustalla on merkitystä, Jokinen sanoo.