Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma arvioi, että kysymys Palestiinan tunnustamisesta voi jopa hajottaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen.
– Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat sitoutuneet kahden valtion malliin jonkinlaisena tulevaisuusskenaariona, ja nyt tulevaisuus tuleekin paljon nopeammin kuin alun perin ajateltiin, joten hallituksen kannanmuodostamisesta tulee hyvin vaikeaa. Näen tämän tilanteen Suomelle hyvin vaikeana, koska tämähän on potentiaalisesti hallituksen kaatava kysymys, Vuorelma sanoo.
Perussuomalaisten kannatuksen heikko tila voi myös vaikuttaa kiistan kärjistymiseen.
– Vaalitappion jälkeen ja seuraavien kuukausien aikana perussuomalaisissa on ollut selkeästi halukkuutta irtiottoon hallituksen linjasta, Vuorelma toteaa.
Hän arvioi, että kentän paine vaatii perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja vastustamaan Palestiinan tunnustamista.
Palestiina-vetoomus repii hallitusta
Painetta hallitusta kohtaan lisäsi tänään entisestään se, että presidentti Alexander Stubb kertoi olevansa valmis hyväksymään valtioneuvoston esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta, jos hän sellaisen esityksen valtioneuvostolta saa.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi jo eilen keskiviikkona, että Suomi liittyy julkilausumaan, joka kannustaa tunnustamaan Palestiinan valtion.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi Ylelle tänään, että perussuomalaisille vain ilmoitettiin Suomen allekirjoittavan Palestiinan tunnustamiseen kannustavan vetoomuksen.
Myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on kertonut, että puolue ei antanut suostumustaan julkilausuman allekirjoittamiseen.
Ulkoministeri Valtonen muistuttaa, että hallitus on yhdessä yksimielisesti hyväksynyt kahden valtion mallin.
Vuorelma pitää Valtosen perustelua relevanttina.
– Kun on päätetty edistää kahden valtion mallia, se pitää sisällään, että toinen niistä valtioista pitää tunnustaa. Sinänsä on johdonmukaista, että kun Suomen linja on edistää kahden valtion mallia, niin samalla on tehty linjanveto, että Suomi on valmis tunnustamaan Palestiinan, Vuorelma sanoo.
Hän kuitenkin toteaa, että ei ole ihanteellista ohittaa hallituskumppaneita Palestiina-vetoomuksesta päätettäessä.
– Tulkitsen tämän perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kuulematta jättämisen juuri siitä näkökulmasta, että tässä on niin kova poliittinen ja ajallinen paine tällä hetkellä Suomen ulkopoliittisella johdolla, Vuorelma arvioi.
Vuorelma muistuttaa, että Suomessa ulkopoliittiset päätökset on totuttu tekemään konsensuksella. Tilanteesta tekee hankalan kansainvälinen paine. Jo 147 YK:n jäsenmaata on tunnustanut Palestiinan. Ranska, Kanada ja Iso-Britannia suunnittelevat Palestiinan tunnustamista lähiaikoina.
– Nyt paine on kova kansainvälisesti, ja sisäpoliittisesti ollaan umpikujassa, mikä on todella epätyypillistä Suomessa, Vuorelma kertoo.