Huippukunnossa Kalevan kisoihin lähtevä Saara Keskitalo pitää naisten pika-aitojen tasoa ”kuumottavana”

Saara Keskitalo lähtee jahtaamaan uransa ensimmäistä Kalevan kisojen voittoa kotikentällään Espoossa.

Saara Keskitalo.
Saara Keskitalo juhli voittoa viime viikolla Saksassa järjestetyissä universiadeissa. Kuva: IMAGO/Chai v.d. Laage/ All Over Press

Yleisurheilun Kalevan kisat Espoosta 1.–3.8. Ylen kanavilla. Perjantaina suora lähetys TV2:ssa alkaa kello 18.00.

Pika-aituri Saara Keskitalo lähtee huippuvireessä Kalevan kisoihin kotikaupungissaan Espoossa. Keskitalon ansiolistalta puuttuu Kalevan kisojen mestaruus, eikä se irtoa helpolla myöskään tällä kertaa.

– Olisihan se tosi iso asia ottaa (Suomen mestaruus) ulkokentillä ja vielä Espoossa. Pitää kuitenkin silti lähteä siitä, että juoksee ensin sen hyvän ajan ja katsoa, mihin se riittää, Keskitalo sanoi Yle Urheilun haastattelussa torstaina.

Keskitalo on saavuttanut Kalevan kisoissa 100 metrin aitajuoksussa aiemmin hopeaa vuonna 2021 ja pronssia vuosina 2022 ja 2024.

Espoon Tapioiden urheilija tietää sen tosiasian, että hyvällä tuloksella voi jäädä Kalevan kisoissa silti ulos palkintopallilta.

– Jos oma ennätys tulee, niin siihen täytyy olla kyllä jo tyytyväinen.

25-vuotias Keskitalo voitti viime viikolla 100 metrin pika-aitojen kultaa Saksassa universiadeissa. Voittoaika oli huima 12,872. Kovasta tuloksesta huolimatta Keskitalo on yltänyt tällä kaudella vieläkin parempaan. Oma ennätys 12,81 syntyi kesäkuussa Eläintarhan kentän kansallisissa kisoissa.

Espoossa voidaan parhaimmillaan hätyytellä jopa naisten pika-aitojen Suomen ennätystä 12,65, joka on Lotta Haralan nimissä viime kesältä. Pika-aitureista Reetta Hurske on juossut parhaimmillaan 12,68 ja uransa jo lopettanut Annimari Korte 12,72.

Naisten pika-aidoista saattaakin tulla jopa kaikkien aikojen kovatasoisin Kalevan kisojen historiassa. Kaikkiaan viisi suomalaisnaista on juossut 12,8-alkuisen ajan tällä kaudella.

Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja puhuu Kalevan kisojen naisten pika-aidoista ”erittäin kiehtovana mittelönä”.

– Saa nähdä, nähdäänkö kokemusvauhtia, että onko se ykkönen Lotta Harala, Reetta Hurske vai Noora-Lotta Neziri tai sitten Saara Keskitalo tai Vilma Mäki.

Ei pidä itseään ennakkosuosikkina

Saara Keskitalo lähtee luottavaisin mielin Kalevan kisoihin hyvin onnistuneiden universiadien jälkeen. Keskitalosta tuli finaalissa takaa-ajaja, kun hän kolhaisi lähdön jälkeen heti ensimmäistä aitaa.

– Kyllä se toi itseluottamusta, että siinä (universiadien) finaalissakin tuli isompi kolhu heti alkuun ja siitä huolimatta pystyi juoksemaan hyvän ajan, viime kaudella Suomen kärkiurheilijoiden joukkoon murtautunut Keskitalo sanoo.

Kalevan kisojen kovatasoisia pika-aitoja Keskitalo kuvailee kuumottavaksi.

– Onhan se tietysti aika kuumottava tilanne. Niin monta naista lähekkäin toisiaan. Aitajuoksu on muutenkin sellainen laji, missä voi tapahtua aivan mitä vaan. Täytyy kyllä juosta ensin ja katsoa sitten, mikä on loppujärjestys.

Kuka on sinun papereissasi ennakkosuosikki?

– Pidän ehkä Lottaa (Haralaa) pienoisena ennakkosuosikkina. Mitä vaan voi kuitenkin tapahtua, joten annetaan mahdollisuus kaikille.

Nooralotta Neziri, Lotta Harala ja Saara Keskitalo naisten 100 metrin aitojen finaalissa Joensuussa 12. heinäkuuta 2025.
Nooralotta Neziri, Lotta Harala ja Saara Keskitalo naisten 100 metrin aitojen finaalissa Joensuussa 12. heinäkuuta 2025. Kuva: Jarno Artika / Lehtikuva

Taso on niin kova, ettei alkuerissä voi Keskitalon mukaan lähteä varmistelemaan.

– Ei siellä (alkuerissä) ole kenelläkään mitenkään varaa epäonnistua isosti. Siinä saattaa finaalipaikka mennä sivu suun, jos alkaa hölkkäilemään loppua.

Millaisella ajalla Kalevan kisoissa voitetaan Suomen mestaruus?

– Mitäköhän siihen sanoisi... 12,7 tai 12,6, Keskitalo arvuutteli.

Kalevan kisojen naisten 100 metrin aitojen alkuerät juostaan perjantaina kello 18.25 alkaen. Suomen mestaruus ratkotaan heti saman illan finaalissa alkaen kello 21.15.