Eilinen rajuilma työllisti pelastuslaitosta Pohjanmaalla

Pohjanmaan pelastuslaitokselle kertyi 30 tehtävää vuorokauden aikana.

Salamamointia taivaalla.
Ilmatieteenlaitos on antanut Pohjanmaalle varoituksen rajusta ukonilmasta myös perjantaille. Kuvituskuva. Kuva: Kalle Heikkinen / Yle

Eilinen ukkosmyrsky aiheutti Pohjanmaan pelastuslaitokselle runsaasti tehtäviä eri puolilla maakuntaa.

Vöyrillä ulkorakennus syttyi palamaan salamaniskun seurauksena. Rakennus kärsi palossa mittavia vahinkoja. Lisäksi Vöyrillä salama sytytti maastoa tuleen. Myös Kruunupyyssä syttyi pieni maastopalo salamaniskusta.

Tulipalojen lisäksi pelastuslaitoksella oli useita vahingontorjuntatehtäviä eri puolilla Pohjanmaata. Kristiinankaupungissa vesi tulvi rakennuksiin ja kellareihin. Pelastuslaitosta työllistivät myös teiden ja sähkölinjojen päälle kaatuneet puut.

Kaikkiaan Pohjanmaan pelastuslaitokselle kertyi 30 tehtävää vuorokauden aikana. Tehtäväsuma alkoi torstai-iltapäivänä kello viiden aikaan ja päättyi noin kymmeneltä illalla.

Päivystävä palomestari Teemu Jumpponen kertoo, että tehtäviin pystyttiin vastaamaan hyvin. Pelastuslaitos oli varautunut ukkosmyrskyyn ennakolta lisäämällä miehistön valmiutta eri asemilla. Käytössä oli myös niin sanottu ruuhkamalli, jossa pelastuslaitos irrottautuu hätäkeskuksesta ja hoitaa hälytysten antamisen omille yksiköilleen itsenäisesti.