Lasten taidefestivaali Hippalot täyttää jälleen Hämeenlinnan Verkatehtaan ympäristön. Torstaina nelipäiväistä tapahtumaa aloiteltiin helteessä. Iltapäivällä iski toviksi sadekuuro. Myös viikonlopuksi on luvattu epävakaista säätä.
Tapahtumakoordinaattori Riikka-Leena Puistola kertoo, että Hippaloiden pitkän historian aikana kaikenlaiseen säähän on totuttu.
– Kaikkea on nähty ihan hirveästä ukkosmyräkästä helteeseen ja keliin, jossa lapset olivat pipot päässä. Me olemme varautuneet kaikkeen.
Hippaloilla on tuttuun tapaan tarjolla työpajoja, musiikkia, teatteria, elokuvaesityksiä ja esimerkiksi jättimäinen hiekkalaatikko sekä lasten puutarha.
Puistola sanoo, että lasten taidefestivaalilla on iso merkitys. Hippaloilla kasvatetaan tulevia kulttuurin kuluttajia ja opitaan käsillä tekemistä ja luovuutta.
Tänä vuonna Hippaloiden teemana ovat eläimet. Seuraavassa audiossa piipahdetaan Hippaloilla.
Hippaloiden järjestämisestä vastaa Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX.