Vielä ei ole tiedossa, tunnustaako Suomi Palestiinan valtion, mutta nyt harkinnalla on ajallinen takaraja. Se on Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous syyskuussa.
Kiistely nytkähti kaksi askelta eteenpäin torstaina ja perjantaina. Presidentti Alexander Stubb arvioi, että nyt olisi oikea hetki tunnustaa Palestiinan valtio. Pääministeri Petteri Orpon hallitus joutui tilanteeseen, jossa ympäripyöreät selitykset eivät riitä. Nyt on takaraja, johon mennessä hallituksen on tehtävä päätös.
Presidentin kesäasunnolla Kultarannassa on tunnettu, kuinka kansainvälinen paine Suomea kohtaan kasvaa. Stubb sanoi toukokuussa, että Suomi tunnustaa Palestiinan ”jossain vaiheessa”, jos mukana ovat Britannia, Ranska tai muutama muu maa. Nyt ollaan Stubbin kuvailemassa tilanteessa.
Itsenäistä arvopohjaista johtamista vai sooloilua?
Ilmoituksellaan presidentti osoitti olevansa itsenäinen toimija, joka ei ole sidottu hallituksen näkemykseen. Ulkopolitiikan johtajana Alexander Stubb halusi osoittaa suuntaa, johon hänen mielestään pitäisi kulkea.
Kenties aiempien kommenttiensa vuoksi presidentti myös koki, että on oikein kertoa tässä vaiheessa oma näkemys, kun se on kerran muotoutunut. Aiemmin asetetut ehdot muista maista ovat täyttyneet.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat saivat tiedon presidentin ulostulosta etukäteen, ennen STT:n haastattelun julkistamista.
Stubb toimi poikkeuksellisesti. Tavallisesti vastaavissa ulkopolitiikan asioissa hallitus linjaa ensin kantansa ja vasta sen jälkeen asia viedään presidentin päätettäväksi.
Sauli Niinistö tuskin olisi toiminut näin
Aiempi presidentti Sauli Niinistö tuskin olisi toiminut näin. Hän olisi kertonut näkemyksensä vasta sitten, kun olisi kohtuullisen varmaa, että jokin asia etenee presidentin kannan mukaan.
Alexander Stubbin toiminnan voi tulkita kukin näkemyksensä mukaan arvopohjaiseksi johtamiseksi tai sooloiluksi.
Pääministeri Petteri Orpolle (kok.) tuskin oli mieluisaa, että presidentti asetti hallituksen tikun nokkaan kiistassa, joka herättää suomalaisissa vahvoja tunteita puolesta ja vastaan.
Kannanotollaan presidentti otti myös riskin. Jos hallitus antaa piutpaut Palestiinan tunnustamiselle, se merkitsee, että presidentin johtajuus ulkopolitiikassa ei riitä kaikissa kiistoissa hallituspuolueiden päiden kääntämiseen. Se olisi kolhu johtajuuteen.
Syyskuun YK-kokouksesta tuli hallituksen takaraja
Ei kuitenkaan kannata pidättää jännityksen takia hengitystä. Suomen ratkaisu Palestiinan tunnustamisesta ei synny lähipäivinä. Päähallituspuolueiden puheenjohtajat lomailevat vielä hetken. Lomia ei Palestiinan vuoksi keskeytetä lyhyttä mediatapaamista lukuun ottamatta.
Tiedotustilaisuudessaan perjantaina Orpo paalutti hallituksen aikataulun syyskuun puolen välin jälkeen pidettävään YK:n yleiskokoukseen. Siihen mennessä hallituksen ja Suomen kanta olisi hyvä olla tiedossa.
– Tässä vaiheessa hallitus ei ole valmistelemassa tätä esitystä, pääministeri Petteri Orpo sanoi.
Juuri nyt hallitus ei siis valmistele Palestiinan tunnustamista.
Nyt on kuitenkin takaraja, mihin mennessä hallituksen on päätettävä kantansa Palestiinan tunnustamiseen. Aiemmin tällaista aikapakkoa ei ollut, asiaa voitiin lykkiä ympäripyöreillä puheilla eteenpäin hamaan tulevaisuuteen.
Kiistan ratkaisua voisivat helpottaa Britannian tyyliset ehdot
Kokoomuksen ulkopoliittiselle värisuoralle tuli nyt töitä. Pääministeri Orpon ja ulkoministeri Elina Valtosen on selvitettävä, miten asia ratkaistaan hallituksessa. Esittääkö hallitus Palestiinan tunnustamista vai päättääkö hallitus edelleen seurata tilannetta?
Yksi tie kohti Palestiinan tunnustamista voisi olla ehtojen asettaminen Britannian tapaan. Ehdot voisivat koskea Israelia tai Palestiinaa. Ei kuitenkaan niin, että Israel voisi sitoa Suomen kädet päätöksessä.
Britannia tunnustaa Palestiinan valtion ennen syyskuun YK:n yleiskokousta, ellei Israel saavuta Gazassa tulitaukoa ja ilmoita selkeästi, ettei Länsirantaa liitetä Israeliin. Lisäksi Britannia vaatii, että Israel sitoutuu pitkäaikaiseen rauhanprosessiin, joka johtaa kahden valtion ratkaisuun.
Vaikka esimerkiksi Malta liittyisi Palestiinan tunnustajiin, on mahdollista, että Suomen verrokkimaa Tanska ei tässäkään vaiheessa liity joukkoon.
Jos Tanska taas päätyy tunnustamiseen, Suomi olisi ainoa Pohjoismaa, joka ei olisi samassa porukassa.
Suomen Palestiina-keskustelussa on vaadittu tunnustamiselle hetkeä, jolloin eleellä olisi poliittista merkitystä. Presidentin kannanoton perusteella nyt sellainen hetki on käsillä. Kyse ei olisi yksittäisen pienen maan päätöksestä vaan useamman maan ryhmästä. Päätös noteerattaisiin maailmalla.
Jos perussuomalaiset muuttaa mieltään, KD lähtee
Petteri Orpo ei kaada hallitustaan pelkän Palestiina-kiistan vuoksi. Jos perussuomalaiset ei hyväksy tunnustamista, hallitus ei sitä esitä.
Esittää hallitus lopulta Palestiinan tunnustamista tai ei, molemmilla vaihtoehdoilla on seurauksensa.
Yksi vaihtoehto on se, että perussuomalaiset muuttaisikin mieltään ja päätyisi tunnustamisen kannalle, erittäin todennäköisesti kristillisdemokraatit lähtisi hallituksesta ovet paukkuen.
Hallitus ei kuitenkaan kaatuisi. Hallituspuolueilla olisi edelleen eduskunnan enemmistö, 104 kansanedustajaa. Hallitseminen ei olisi kivaa noin pienellä enemmistöllä. Loppuvaalikausi menisi hallitusrintaman edustajia äänestyksiin patistellen.
Jos kristillisdemokraatit jättäisi hallituksen, ryhmä voisi silti joissain tilanteissa äänestää hallituksen esitysten puolesta eduskunnassa. Samoin tapauskohtaisesti tukea tulisi yhden miehen ryhmiltä, Harry Harkimolta (liik.) ja Timo Vornaselta (tv.). Keskustakin voisi tukea joitakin esityksiä.
Jotta tämä vaihtoehto toteutuisi, perussuomalaisten pitäisi saada vähintään tiukat reunaehdot tunnustamiselle – kenties myös ymmärrystä itselleen muissa hallituksen hankkeissa, vaikkapa energia- ja ilmastostrategiassa.
Toisaalta, presidentti Stubbin näkökulmasta ehdot eivät saisi olla niin tiukkoja, että kyseessä olisi vain kiertoilmaisu sille, että Suomi ei tunnusta Palestiinaa.
Tai sitten hallitus ei esitä Palestiinan tunnustamista
Toinen vaihtoehto, ja ehkä tällä hetkellä jopa todennäköisempi on, että hallitus ei esitä Palestiinan tunnustamista.
Tunnustamista kannattavan presidentin lisäksi ruotsalainen kansanpuolue RKP joutuisi pettymään. RKP:n pettymykselläkin olisi poliittinen hintansa hallituksen toiminnassa.
Presidentin arvopohjainen johtaminen saisi kolauksen. Alexander Stubb joutuisi selittämään, miksi Suomi ei ole kumppanimaiden kelkassa YK:n yleiskokouksessa, vaikka itse presidentti tunnustamista julkisesti kannatti.
Suomen kaksipäinen ulkopolitiikan johtaminen olisi näkyvissä nahkoineen karvoineen.
Ainakaan vielä ei ole merkkejä ilmassa siitä, että perussuomalaiset muuttaisi mieltään ja tukisi Palestiinan tunnustamista.