19 hyljettä löytyi kuolleena viikonloppuna – syynä ei ole lintuinfluenssa, kertovat tutkimukset

Oulun Ruokavirastosta kerrottiin ensitietoja hylkeen kuolinsyyn tutkimisesta.

Hylkeitä vedessä.
Syytä hylkeiden joukkokuolemalle ei tiedetä. Kuvan hylkeet eivät liity tapaukseen. Kuva: Arash Matin / Yle

Oulun Ruokavirasto on saanut ensimmäiset tutkimukset valmiiksi liittyen kuolleisiin hylkeisiin, kertoo Porvoon ympäristöterveydenhuolto.

Porvoon ja Loviisan saaristojen alueilta löytyi viime viikonloppuna 19 kuollutta hyljettä. Kuolinsyytä ei tiedetä.

Yksi hylkeistä lähetettiin Ouluun jatkotutkimuksiin.

Nyt saatujen ensimmäisten tulosten mukaan lintuinfluenssa on tässä vaiheessa poissuljettu syynä hyljekuolemiin.

– Odotamme muita tuloksia ensi viikon aikana, kertoo Porvoon kaupungin valvontaeläinlääkäri Petronella Jansson.

Hyljetutkija Antti Halkka kommentoi aiemmin Ylelle, että hylkeen ruhon tutkimisessa voi kestää pitkään. Halkka arvioi näkemiensä valokuvien perusteella, että hylkeet ovat voineet kuolla jo viikkoja tai jopa kuukausia sitten.

Kuolleista hylkeistä on viime päivinä tullut lisää ilmoituksia Porvoon ja Loviisan suunnalta. Valvontaeläinlääkäri Jansson muistuttaa, että osa ilmoituksista voi olla päällekäisiä.

– Tarkkaa kuolleiden hylkeiden määrää on vaikea sanoa varmasti. Yhteensä on siis kyse paristakymmenestä kuolleesta hylkeestä.