ESPOO.
Kolmiloikan SE-mies Simo Lipsasen peräti 11 vuotta kestänyt Kalevan kisojen mitaliputki katkesi sunnuntaina. Kahdeksan vuotta sitten 17 metriä loikkinut Lipsanen jäi loppukilpailussa vasta kahdeksanneksi tuloksella 15,03.
Lappeerannan Urheilu-Miesten loikkaaja pomppi tasan kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa Porin Kalevan kisoissa. SM-kultia hänellä on ulkoradoilta seitsemän.
Lipsanen kertoi Yle Urheilulle, miksi hänet nähtiin vasta nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna tositoimissa.
– On ollut haasteellista. Sen takia kauden avaus on siirtynyt. Kovempi vauhti ei tuottanut tänään tulosta.
– On ollut kaikennäköistä. Harjoittelu on mennyt aika lailla uusiksi. Se on tuonut mutkia matkaan. Ongelmat alkoivat keväällä ennen kilpailukesää, ja tuli kiire kisoihin.
Lipsasen mukaan kausi saattaa alkamisen tavoin loppua Espooseen.
Aapo Karvinen voitti (16,06), Tuomas Kaukolahdelle hopeaa (15,98) ja Topias Koukkulalle pronssia (15,71).
Jatkuuko ura?
Lipsanen on 30-vuotias. Hänen kymmenestä parhaimmasta tuloksestaan yhdeksän ovat vuosilta 2017–2019. Viime vuodet ovat olleet erittäin vaikeita.
Ulkoradoilla suomalainen ei ole hätyytellyt huippusijoja. Viime kesänä hän oli mukana Rooman EM-kisoissa.
Lipsaselta pitää kysyä suoraan, onko ura ohi tämän kauden jälkeen?
– Ei. Kausi kerrallaan tässä mennään. Syksyllä katsellaan, mitä tehdään, Lipsanen kommentoi tilannettaan.
Lipsasella siis riittää vielä selvästi nälkää urheilun suhteen.
– Arvokisat ovat olleet aina tavoitteena. Niissä tavoitteisiin ei ole päästy. Ne motivoivat ja hyvät tulokset tietysti.
Urheilun ulkopuolella kulkee. Hän valmistui keväällä maa- ja metsätalouden maisteriksi.
Työkuvioista Lipsanen on vaitonainen. Urheilu kiinnostaa edelleen.
– Vielä ei osaa sanoa. Oli kova keskittyminen näihin kisoihin. Aina kauden jälkeen on katsottu, mikä on tilanne. Vielä ei osaa sanoa, hieman arvoituksellinen Lipsanen kommentoi.
Uutista korjattu 3.8. klo 20.16: Simo Lipsanen ei ole kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen, joka hyppäsi kolmiloikassa 17 metriä, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerroimme. Pertti Pousi ylitti ensimmäisenä suomalaisena 17 metriä vuonna 1968.