Nelikymppinen mies on kuollut Oasiksen konsertissa Wembley-areenalla Lontoossa lauantaina. Asiasta kertovat muun muassa BBC, Sky News, The Sun ja The Mirror.
Medioiden mukaan poliisi kertoo, että mies kuoli putoamisen seurauksena. Silminnäkijät kertovat brittimedioille, että mies putosi areenan yläkatsomosta.
Wembleyn korkeimmat yläkatsomot ovat noin 50 metrin korkeudessa, mutta toistaiseksi ei ole tietoa siitä, kuinka korkealta mies putosi.
Medioiden mukaan onnettomuus tapahtui kymmenen jälkeen illalla paikallista aikaa, konsertin loppupuolella. Poliisin mukaan mies todettiin kuolleeksi tapahtumapaikalla.
1990-luvun legendaarinen Oasis-yhtye on parhaillaan paluukiertueella 16 vuoden tauon jälkeen. Kiertueeseen kuuluu muun muassa useampi konsertti Wembley-areenalla.
BBC:n mukaan Oasis antoi konsertin jälkeen tiedotteen, jossa yhtye otti osaa miehen läheisten suruun.