Viime vuonna 100 metrin olympiakultaan kiirehtinyt Noah Lyles tähyää Tokion MM-radalla 100 ja 200 metrin maailmanmestaruuksiin.
Itseluottamus koheni sunnuntaina, kun Lyles voitti 200 metriä maailman kärkiajalla 19,63 Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa Eugenessa.
Lyles, 28, voitti molemmat pikamatkat kaksi vuotta sitten Budapestin MM-kisoissa. Kaarrematkalla hän tavoittelee jo neljättä peräkkäistä MM-kultaansa. Samaan on aiemmin yltänyt vain Usain Bolt.
Lyles ajautui 200 metrin finaalin jälkeen eripuraan kakkoseksi juosseen Kenny Bednarekin kanssa. Voittoajasta vain neljä sekunnin sadasosaa jäänyt Bednarek ei pitänyt siitä, että Lyles käänsi päänsä ennen maalia ja tuijotti kilpakumppaniaan.
Maaliviivan jälkeen Bednarek tönäisi Lylesia selästä kaksin käsin. Lyles kääntyi, tuuletteli ja kuittaili Bednarekille.
Sen jälkeen miehet kättelivät Bednarekin aloitteesta, mutta kiivas väittely jatkui vielä NBC-kanavan haastatteluissa.
Bednarekin mielestä Lylesin käytös oli epäurheilijamaista.
– Kuten olen aiemmin sanonut, Noah on Noah. Jos hän haluaa tuijottaa minua, se on ok.
– Yhteenvetona voidaan todeta, että älkää tehkö minulle noin. En tee mitään sellaista. Se ei ole hyvää luonnetta. Siinä kaikki. Loppujen lopuksi hän voitti kilpailun. Hän oli parempi mies tänään.
Satasen ykkönen Bednarek vakuutti voivansa voittaa Lylesin, joka pääsi 200 metrin finaaliin häntä paremmin levänneenä. Lyles vetäytyi sataselta alkuerien jälkeen, mutta hallitsevana mestarina hänellä on paikka MM-kisaradalle.
Satasen vuoden 2019 maailmanmestari Christian Coleman pääsee MM-Tokioon vain viestijoukkueeseen, sillä hän ei yltänyt 100 tai 200 metrillä kolmen parhaan joukkoon.
Sunnuntaina 200 metrin kuutossijan jälkeen hän sai selitellä perheen sisäisiä välejä. Colemanin puoliso, naisten satasen hallitseva MM-voittaja Sha'Carri Richardson pidätettiin noin viikko sitten Seattle-Tacoman lentokentällä epäiltynä perheväkivallasta.
Richardson vietti yön putkassa. Hänet oli videoitu tyrkkimässä Colemania voimakkaasti useita kertoja ja heittämässä miestä kohti jonkin esineen.
– Minusta häntä ei olisi pitänyt pidättää. Joskus tunteet kuumenevat, Coleman sanoi, mutta totesi, että Richardsonin pitää käsitellä tunteitaan paremmin.
Richardson jäi naisten 200 metrillä finaalivauhdista USA:n mestaruuskisoissa, mutta pääsee Tokioon satasen hallitsevana mestarina.