Siilinjärven sunnuntaisen junaonnettomuuden tasoristeystä on yritetty jo vuosia sulkea vaarallisuuden vuoksi.
3. elokuuta sattuneessa onnettomuudessa kuolivat pakettiautoa kuljettanut vuonna 1957 syntynyt mies sekä kyydissä ollut vuonna 1959 syntynyt nainen. Myös pakettiauton kyydissä olleet kaksi koiraa kuolivat.
Onnettomuuspaikka kuuluu Suomen tasoristeyksien vaarallisimpaan luokkaan.
Väyläviraston mukaan risteys on määräysten vastainen. Yleisimmät syyt määräysten vastaisuuteen liittyvät muun muassa huonoon näkyvyyteen ja odotustasanteisiin.
Tikkalan tasoristeyksen poisto on ollut suunnitteilla vuodesta 2018. Poistaminen on kuitenkin viivästynyt usealla vuodella, koska yksityistiestä on Väyläviraston mukaan tehty valitus maaoikeuteen. Tasoristeyksen sulkeminen edellyttää uuden yksityistien rakentamista korvaavaksi kulkuyhteydeksi.
Väyläviraston valtakunnallisen tasoristeysohjelman projektipäällikkö Mikko Heiskanen kertoo, että risteyksen poisto onnistuisi muutamassa kuukaudessa, kunhan valitusprosessi saadaan päätökseen.
– Hallinnollisia prosesseja ei voi ohittaa, mutta valmistelua nopeutetaan ja etsitään keinoja, ettei vastaavia onnettomuuksia pääsisi tapahtumaan uudelleen, Heiskanen sanoo.
Hän kertoo, ettei esimerkiksi turvapuomien asentaminen jokaiseen Suomen tasoristeykseen ole kannattavaa tai edes mahdollista. Turvapuomien hinta voi Heiskasen mukaan nousta jopa 400 000 euroon.
Tasoristeykset isoin riski rautateillä
Tasoristeykset ovat tällä hetkellä suurin riski rautateillä. Riski uhkaa paitsi tienkäyttäjiä myös rataliikenteen turvallisuutta ja junamatkustajia.
Tasoristeysten ja samalla myös onnettomuuksien määrä on Suomessa vähentynyt. Väyläviraston tilastojen mukaan 2000-luvun pahin vuosi oli 2005, jolloin tapahtui 64 tasoristeysonnettomuutta. 2020-luvulle tultaessa onnettomuuksien määrä on vähentynyt selvästi.
Suomessa on 2000-luvulla tapahtunut yli 500 tasoristeysonnettomuutta.
Tasoristeyksiä poistetaan vuosittain kymmeniä, usein ratahankkeiden ja perusparannusten yhteydessä. Valtakunnallisesti työn alla on parhaillaan 560 tasoristeyksen poistaminen tai parantaminen.
Suomessa on noin 2 500 tasoristeystä, joista vaarallisimpaan luokkaan kuuluu arviolta viisi prosenttia.
Tasoristeyksiä poistetaan vuosittain noin 50–60 kappaletta, mutta prosessit ovat hitaita muun muassa oikeusvalitusten ja ympäristöselvitysten vuoksi.
Tasoristeyksen poistamisen tai parantamisen kustannukset vaihtelevat suuresti. Halvimmillaan työ maksaa noin 10 000 euroa, mutta kalleimmat siltahankkeet voivat nousta miljooniin euroihin.
Siilinjärvellä on aikaisemminkin sattunut vakavia tasoristeysonnettomuuksia.
Vuonna 2016 kolme nuorta kuoli junan ja henkilöauton törmäyksessä. Turma sattui Toivalassa vartioimattomassa tasoristeyksessä, kun henkilöauto jäi Oulusta Kuopioon matkalla olleen henkilöjunan alle.