Suomen Tivolin kesä on ollut surkea – jatkossa se käy nykyistä harvemmissa paikoissa

Sää ei ole ollut suosiollinen tivolin kannalta. Helteet ja kylmyys ovat rokottaneet kävijämäärää.

Suomen Tivolissa tunnelma täynnä iloista jännitystä. Taustalla näkyy suuri maailmanpyörä, ja etualalla kimaltaa hauskoja laitteita, jotka odottavat innokkaita kävijöitä.
Suomen Tivolin kausi Kempeleessä päättyi 3.8. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Kulunut kesä on ollut Suomen Tivolille iso pettymys. Alkukesän kylmyys ja heinäkuun helteet ovat pitäneet kävijät loitolla.

– Meillä on nyt ollut harvinaisen heikko kausi ihan keväästä alkaen, ja tuntuu aika lohduttomalta tällä hetkellä, sanoo Suomen Tivolin toimitusjohtaja Lulu Sariola.

Sariolan mukaan huhti-, touko- ja kesäkuu ovat olleet tappiollisia viime ja tänä vuonna. Heinäkuun lukuja hän ei ole vielä laskenut.

135 vuotta toiminnassa ollut tivoli joutuu nyt miettimään toimintaansa uusiksi.

– Se on siitä kiinni, kuinka paljon minulla on omaa pääomaa vielä jäljellä. Lopetan kyllä ajoissa ennen kun konkurssia teen, mutta kyllä minulla on ensisijainen tarkoitus kuitenkin vielä jatkaa.

Tulevaisuus riippuu pitkälti loppukauden asiakasmääristä. Tivolin taloustilanteesta uutisoi aiemmin sanomalehti Kaleva.

Kiertuepaikat menevät harkintaan

Suomen Tivoli viettää suurimman osan kesästä Oulun kupeessa Kempeleessä, mistä sen matka jatkuu Kajaaniin, Kuopioon, Lahteen ja Keravalle.

Jatkossa kierrettäviä paikkakuntia on mahdollisesti nykyistä vähemmän, ja kauden aloitusta saatetaan lykätä huhtikuulta myöhemmäksi kevättä, Sariola pohtii.

– Lähdetään vasta kesäkuun alussa tien päälle, koska nyt keväät ovat olleet kylmiä ja todella lumisia. Ja sitten täytyy saada liikkumista vielä vähemmäksi.

Myös tivolin nykyinen yli kahden kuukauden mittainen pysähdys Kempeleessä menee uudelleen harkintaan:

Video: Paulus Markkula / Yle

Kempeleeseen peltojen keskelle tivoli päätyi kolme vuotta sitten, sillä Oulun kaupungilta ei löytynyt toiminnalle sopivaa paikkaa. Kempeleessä asiakasmäärät ovat kuitenkin jääneet toivottua pienemmiksi.

– Tämmöisessä taloustilanteessa meidän pitäisi olla ihmisten lähellä, koska ei välttämättä ole autoja ja lasketaan, että onko varaa mennä, niin silloin sijainti on aika kynnyskysymys.

Tivolilla on Kempeleen kunnan kanssa vuokrasopimusta jäljellä vielä kaksi vuotta. Sariolan toive olisi kuitenkin saada vietyä tivoli Oulun Nallikariin, minne sitä on alun perinkin suunniteltu.

– Se mahdollisuus meni meiltä ohitse, ja sen vuoksi ollaan Kempeleessä. Katsotaan nyt sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta näin emme voi kuitenkaan enää jatkaa.