Muinais-DNA-tutkimus on paljastanut yli 800 vuoden takaisen perhesiteen. Perhesuhteet myös ulottuivat eri paikkakunnille.
Museokeskus Vapriikin, Turun ja Helsingin yliopistojen yhteistyössä toteuttamassa tutkimuksessa analysoitiin 25 vainajaa Tampereen Vilusenharjulta, Pälkäneen Ristiänmäeltä (n. 1100–1200 jaa.) ja Pälkäneen Rauniokirkolta (1200–1800 jaa.).
Yksi tutkimuksen merkittävimmistä löydöistä oli täyssisarusten tunnistaminen kahdesta eri hautapaikasta. Noin 1100-luvulla elänyt nainen oli haudattu Tampereen Vilusenharjulle ja hänen veljensä 30 kilometrin päähän Pälkäneen Ristiänmäelle.
Museokeskus Vapriikin tutkija Ulla Nordfors kertoo, kuinka havainto todistaa, että perhesuhteet ulottuivat eri paikkakunnille. Pälkäneen ja Tampereen välinen harjujakso on todennäköisesti toiminut asutuskeskusten välisenä kulkureittinä.
Pälkäneen Rauniokirkolle 1200-luvulla haudattujen yksilöiden välillä ei tutkijoiden yllätykseksi kuitenkaan havaittu lähisukulaisuuksia, vaikka heidät oli haudattu vierekkäin ja osittain päällekkäin.
Suomi ei ole ollut eristyksissä
Varhaiskeskiajan ja uuden ajan alun vainajat osoittautuivat geneettisesti keskenään varsin samankaltaisiksi.
Yksilöiden perimää verrattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen biopankissa olevaan aineistoon, joka sisältää yli 4 000 nykysuomalaisen genomitiedot.
Vertailu osoitti, että Pirkanmaan alueella ei ole varhaiskeskiajan jälkeen tapahtunut merkittäviä muutoksia geneettisessä perimässä.
Suomen arkeologisilta yksilöiltä löytyi geneettisiä yhteyksiä Skandinavian ja Laatokan alueelta tutkittuihin arkeologisiin yksilöihin. Ne kertovat Suomen viikinkiaikaisten asukkaiden liikkuvuudesta ja kontakteista.
– Aineisto on vielä melko pieni, mutta se osoittaa jo nyt, että Suomi ei ollut eristyksissä vaan osa laajempia taloudellisia ja sosiaalisia verkostoja, joiden kautta ihmiset liikkuivat alueelta toiselle, geneetikko Sanni Peltola sanoo tiedotteessa.
Tartuntataudit levisivät
Tutkimuksessa selvitettiin myös yksilöiden geneettisiä ominaisuuksia ja perinnöllisiä sairauksia. Nykysuomalaisten lailla useimmat arkeologiset yksilöt ovat sietäneet laktoosia, eli he pystyivät käyttämään maitotuotteita aikuisina.
Ristiänmäeltä löydetyn miehen DNA:sta havaittiin puolestaan merkkejä perinnöllisestä sarveiskalvon rappeumasta, joka on voinut heikentää hänen näkökykyään.
Ulla Nordforsin mukaan yhteisöjen elinolosuhteet loivat otollisen ympäristön tartuntatautien leviämiselle. Hygienia oli usein puutteellista ja ihmiset elivät tiiviissä vuorovaikutuksessa kotieläinten kanssa.
– Fyysisten ominaisuuksien ja sairauksien tutkimus tuo menneisyyden ihmiset lähemmäs nykyihmistä ja auttaa hahmottamaan, millaista elämä keskiajalla saattoi yksilön näkökulmasta olla.
Tutkimuksen tuloksia on esillä Vapriikin Muinais-DNA: Avain menneisyyteen -näyttelyssä Tampereella vuoteen 2028 saakka.
Ulla Nordfors on tutkinut myös Pälkäneelle Ruotsista palautettuja pääkalloja. Kalloista otettuja valokuvia ja näytteitä tarvitaan kasvojen ennallistamisessa. Anna Sirén haastatteli Ulla Nordforsia 15. toukokuuta:
