Karma Lehtisen ja hänen puolisonsa avara kolmio ei ole ihan tavalliseen tapaan sisustettu suomalainen koti. Sieltä nimittäin löytyy hyllymetreittän eläinten vitivalkoisia pääkalloja, luita ja luurankoja.
– Lopetin laskemisen sadan kallon kohdalla. Pelkästään täällä asunnossa niitä on reilusti jo yli 200, Lehtinen kuittaa.
Lehtisen innostus kalloihin juontaa lapsuudesta. Hän poimi luonnosta eläinten jäännöksiä sekä kotilon- ja simpukankuoria, aina kun sellaisia sattui eteen. Lisäksi hän on aina ollut kiinnostunut anatomiasta.
Vuonna 2017 harrastus koki käännekohdan, kun Lehtinen löysi sosiaalisesta mediasta samanhenkisten ihmisten ryhmiä. Ryhmät keskittyivät kalloihin ja luihin.
– Huomasin, että kaltaisiani on muitakin. Hankin ihan aluksi näädän ja minkin kallot, ja nyt ollaan tällä tiellä.
Kallot ja luut piilottelevat salaisuuksia
Suomessa on muutama sata enemmän tai vähemmän aktiivista kallonharrastajaa ja joitakin aihepiiriin erikoistuneita Facebook-ryhmiä. Niissä ostetaan, myydään ja vaihdetaan kalloja sekä kysytään niiden käsittelyyn liittyviä vinkkejä ja ohjeita.
Lehtinen on erikoistunut koiraeläinten ja koirien kalloihin, joita hänellä on satakunta.
– Minua kiinnostaa tutkia, mitä jalostus tekee koiraroduille. Jalostaminen näkyy monin eri tavoin kalloissa ja luustossa – eikä aina hyvällä tavalla.
Koska Lehtinen on erikoistunut koirien kalloihin, häneltä tiedustellaan usein, löytyisikö menehtyneelle lemmikkieläimelle minkäänlaista käyttöä. Lehtisen kallokokoelma onkin karttunut pitkälti lahjoituksina.
Hänellä on myös monia metsästäviä ystäviä ja tuttavia.
– Saan heiltä luvanvaraisesti kaadettuja riistaeläimiä, kuten kauriita ja peuroja. Mukana on pienpetoja, kuten mäyriä, kettuja sekä supikoiria. Osan kalloista olen hankkinut toisilta keräilijöiltä ostamalla tai vaihtokauppana.
Useimmiten kalloja kerätään esteettisten syiden takia. Näin on myös Karma Lehtisen kohdalla.
– Mielestäni puhdas valkoinen kallo on elementtinä kaunis. Siitä myös näkee selkeästi eläimen piirteet; vaikkapa sen, kuinka voimakkaat hampaat koiraeläimilläkin on.
Lehtistä kiinnostaa myös se, mitä kaikkea kallo ja luut voivat paljastaa.
– Jos eläimellä on ollut jokin luustoon liittyvä sairaus, se ei välttämättä näy päällepäin. Luut piilottelevat salaisuuksia, ja se jos mikä on niissä mielestäni houkutteleva ja kaunis asia.
Ylimääräiset kudokset mädätetään – ja siitä syntyy hajua
Puhdas, valkoinen ja oikeaoppisesti käsitelty kallo tai luuranko ei synny tuosta vain. Kyseessä on monipolvinen prosessi, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Jos eläinvainaja tuodaan Lehtiselle tuoreena, aivan aluksi hän päättää, mitä kaikkea tahtoo talteen.
– Jos haluan kaikki luut, nyljen eläimen ja poistan kaiken ylimääräisen kudoksen. En käytä sahaa tai puukkoa vaan skalpellia, jolla esimerkiksi katkaisen luut nivelkohdista, Karma Lehtinen kertoo.
Kun Lehtinen on poistanut ylimääräisen kudoksen, hän laittaa kallon ja luut tiiviiseen kannelliseen astiaan ja kaataa päälle lämmintä vettä. Tästä alkaa prosessi, jota kutsutaan mädätykseksi.
– Kudos mätänee astiassa ja bakteerit hoitavat työn puolestani.
Vettä vaihdetaan aika ajoin. Esimerkiksi kesähelteillä prosessi kestää viikon, kaksi.
Monia tietenkin mietityttää, millainen haju mätänevistä kudoksista mahtaa lähteä.
– Hajua toki tulee jonkin verran, mutta siihen tottuu. Kannen avaamisen jälkeen pahin haju leijuu ilmassa muutaman tunnin.
Kun mädätys on ohitse, Lehtinen huuhtelee kallon ja luut. Sitten poistetaan rasva. Siihen Lehtinen käyttää asetonia, joka on yleisesti tunnettu liuotin.
– Asetoni on kalliimpaa kuin pienkonebensiini, mutta se poistaa rasvan tehokkaammin.
Rasvan poistaminen voi kestää parista päivästä jopa vuoteen. Pidempää aikaa vaativat isot ja rasvaiset kallot: naudat, hirvet sekä hevoset.
Asetonin haihduttamiseksi kalloa ja luita kuivatetaan pari päivää. Loppusilaus eli valkaisu tapahtuu vetyperoksidilla, jota pystyy tilaamaan 12 prosentin vahvuisena puutarhamyymälöistä.
– Koko prosessin aikana täytyy muistaa käyttää kumihanskoja. Bakteerit ovat sen verran ilkeitä, ettei niitä missään nimessä halua mihinkään haavaan.
Suojeltujen eläinten kanssa on oltava tarkkana
Kalloja keräävän henkilön on oltava tietoinen myös lainsäädännöstä ja rauhoitetuista eläinlajeista. Suomessa kaikki suurpedot ovat rauhoitettuja.
Luonnosta ei saa kerätä edes kuolleena tavattua rauhoitettua lajia ilman lupaa.
Karhu, susi ja ilves ovat lisäksi tiukimmin suojeltuja CITES-lajeja. CITES on uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus, ja sen A-liitteessä määritellään tiukimmin säädellyt lajit, kuten juuri karhu ja esimerkiksi tiikeri. Tiukimmin säädeltyihin CITES-lajeihin kuuluvien eläinten osien ja niistä valmistettujen tuotteiden myynti vaatii myyntiluvan.
– Karhun, ilveksen tai suden kalloja ei saa ostaa ilman asianmukaisia papereita. Niihin täytyy aina löytyä kaatolupa ja vasta sitten pystytään hakemaan myyntilupaa.
Ahma ei ole CITES-laji, mutta Suomessa se on rauhoitettu suurpeto. Kaikissa maissa ahma ei ole rauhoitettu, ja niistä maista ahman kallon voi ostaa ja Suomeen tuotaessa siitä riittää myyjän kauppakuitti.
Työn alla jättimäinen suden luuranko
Yksi Karma Lehtisen haaveista on toteutumassa. Sudet ovat olleet aina lähellä Lehtisen sydäntä. Nyt hän on onnistunut hankkimaan kokonaisen suden luurangon, joka tosin tällä hetkellä on palasina.
– Se on tuotu aikoinaan eläintarhasta ulkomailta. Haasteena on se, että kyseessä on hirmuisen iso yksilö.
Syksymmällä suomalaiset samoilevat metsässä marjastamassa ja sienestämässä. Entäpä jos eteen pelmahtaa eläimen kallo?
– Jos kyseessä on luvallinen pieneläimen kallo, sen voi ensin upottaa Fairy-kylpyyn. Lähiapteekista löytyy vetyperoksidia, jolla kallon saa valkaistua ja tehtyä pöpöttömäksi. Sitten kallon voi asettaa näytille vaikkapa olkkarin hyllyyn.
MUOKATTU 22.8.2025 klo 14:32: Muokattu CITES-sopimusta koskevaa kappaleen kohtaa kuvaamaan tarkemmin sopimuksen velvoitteita. Tarkennettu samaan yhteyteen, että ahma on Suomessa rauhoitettu suurpeto, mutta ei ole CITES-laji.