Korian asuntomessuille vuonna 2019 valmistuneet pientalot keräsivät hurjan määrän tarjouksia ja korotuksia verkkohuutokaupassa.
Korkein tarjous Virkkulankylä oy:n konkurssipesän yhdeksästä pientalosta nousi yli 1,2 miljoonaan euroon. Tiistaina päättyneessä huutokaupassa korotuksia tehtiin yli 1 300 kertaa ja kohteesta oli kiinnostunut yhdeksän eri ostajaa.
Huutokaupan päättymisestä kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.
Konkurssipesän pesänhoitaja asianajaja Aarni Oksasen sanoo, että tällä hetkellä tarjouksia tarkastetaan. Velkojat tekevät kahden viikon sisään päätöksen siitä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö korkein tarjous.
Anonyymista huutokaupasta johtuen Oksanen ei vielä itsekään tiedä, kuka korkeimman tarjouksen on tehnyt.
Kiinnostus kohteeseen oli Oksasen mukaan melko suurta. 1,2 miljoonan euron korkein tarjous on kohteen rakentamiskustannuksiin nähden vielä pieni. Rakentaminen maksoi aikoinaan noin seitsemän miljoonaa euroa.
– Tämä on hieno kohde, mutta sen rakentaminen on myös ollut erittäin kallista, toteaa Oksanen.
Senioreiden asumista
Taloissa on yhteensä 32 vuokra-asuntoa ja niiden asuinpinta-ala on yli 1 000 neliötä. Alun perin Virkkulankylä rakensi kohteet senioireiden yhteisöllistä asumista varten.
Virkkulankylän konkurssi on luonut epävarmuutta nykyisten asukkaiden elämään.
Kymenlaakson hyvinvointialue on vuokrannut tähän asti asuntoja Virkkulankylältä. Yhtiön konkurssin myötä se kuitenkin luopuu kohteiden vuokraamisesta.
Hyvinvointialue on toivonut, että kiinteistölle löytyy ostaja, joka jatkaisi asukkaiden vuokrasuhteita.
Pesänhoitajan mukaan tällä hetkellä suurin osa asunnoista on tyhjillään ja hyvinvointialueen tekemät vuokrasopimukset päättyvät ensi vuoden huhtikuussa.