Lapin hyvinvointialueen taloutta kuntoon laittava arviointiryhmä aloittaa työnsä parin viikon sisällä. Sen pitää ensi kesään mennessä esittää, miten sote- ja pelastuspalvelut voitaisiin järjestää halvemmalla.
Ryhmän puheenjohtajaksi on nousemassa kaupunkineuvos Jyrki Myllyvirta. Aluehallitus saa sosiaali- ja terveysministeriön puheenjohtajaesityksen eteensä torstaina.
Entinen Lahden kaupunginjohtaja päätti ottaa haasteen vastaan, mutta ei aivan oikopäätä.
– Ensimmäinen tunne oli kyllä jonkinlainen kauhistus. Ymmärrän tehtävän vaikeuden ja myös sen, että Lapin olosuhteet näistä kolmesta arviointimenettelyyn joutuneesta alueesta ovat kaikkein moniulotteisimmat.
Valtiovallan käsiohjaukseen joutuivat huonon taloustilanteensa vuoksi myös Itä-Uudenmaan ja Keski-Suomen hyvinvointialueet. Ne eivät voi tehdä isoja investointeja tai lisätä palveluita ilman valtiovarainministeriön lupaa.
Arviointiryhmässä on puheenjohtajan lisäksi edustus hyvinvointialueelta, sosiaali- ja terveysministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja sisäministeriöstä.
– Puheenjohtajan tehtävä on lähinnä huolehtia siitä, että arviointiprosessi on tasapuolinen ja avoin, ja kaikki mahdollinen asiantuntemus käytetään hyväksi.
Asiantuntemusta haetaan esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Myllyvirta ei ota sanallakaan kantaa siihen, mistä hän itse lähtisi säästöjä hakemaan: karsisiko palveluverkkoa vai lisäisikö esimerkiksi etähoitoa.
Arviointiryhmä on ensi kerran koolla 18. elokuuta, jos suunnitelmat pitävät.
”Keväällä tiedän, olisiko pitänyt kieltäytyä”
Lapin hyvinvointialuetta ryhmässä edustaa johtaja Jari Jokela, jonka mukaan hyvinvointialueen rahoitus oli alun alkaen pielessä epäsuosiollisen siirtymätasauksen vuoksi.
Myllyvirta sanoo, että ryhmän toimeksiantoon ei kuulu pohtia rahoitusta, esimerkiksi sitä, onko välimatkoja huomioitu riittävästi.
– Lähtökohta on se, että meillä on lait ja määräykset, eikä ryhmän tehtävä ole niitä muuttaa. Mutta jää sitten nähtäväksi, mikä arviointiryhmän näkökulmasta on mahdollista.
Myllyvirta on johtanut Lahden lisäksi Mikkeliä, istunut Kuntaliiton hallituksessa ja valmistellut aikoinaan Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää. Lapista hänellä ei ole mitään kokemusta, mutta tässä tehtävässä se katsotaan eduksi.
– Ainut kriteeri puheenjohtajalle oli, että hän on riippumaton ministeriöistä ja alueesta. Olen nimenomaan riippumaton ja ulkopuolinen.
Riippumattomuutta edellytetään myös suhteessa Pohjois-Pohjanmaahan, sillä arviointimenettely voi päätyä myös hyvinvointialueiden yhdistämiseen. Lapin kohdalla kumppani pakkoliitostapauksessa olisi Pohjois-Pohjanmaa.
Myllyvirta tietää, että jotkut kieltäytyivät tarjotusta arviointiryhmän puheenjohtajan tehtävästä.
– Joskus ensi keväänä sitten tiedän, olisiko itsekin pitänyt kieltäytyä.