Pakettiauto kaatui kyljelleen Helsingin Vuosaaren sataman tunnelissa tänään keskiviikkona kello yhdeltätoista aamupäivällä.
Auton kuljettaja loukkaantui lievästi. Pakettiautosta hajosi osia tunneliin.
Pelastuslaitos on kokonaan sulkenut Vuosaaren satamatien kaistan Vuosaaresta Kehä III:n suuntaan.
– Kun olemme saaneet ajoneuvon ulos tunnelista ja siivottua paikkoja, niin voimme avata reitin, kertoo päivystävä palomestari Sami Lindberg Helsingin pelastuslaitokselta.
Onnettomuus ei johtanut tulipaloihin. Sivulliset eivät vaarantuneet pakettiauton kaatumisesta.
Lindberg arvioi, että liikenne saadaan kulkemaan normaalisti viimeistään puoli yhden aikaan iltapäivästä.