Antti Sainio lykkää Yhdysvaltoihin muuttoa – valmennuskuvioihin tulossa merkittäviä muutoksia

Entinen SE-mies Oskari Mörö ja valmentajakonkari Petra Stenman hyppäävät mukaan Sainion valmennustiimiin.

Antti Sainio hoppar över en häck.
Antti Sainio jatkaa harjoittelua Suomessa. Kuva: IMAGO/BSR Agency/ All Over Press

Aitajuoksija Antti Sainion tulevaisuuden suunnitelmiin on tullut muutoksia. Sainion oli tarkoitus suunnata syksystä Austiniin Yhdysvaltoihin opiskelemaan Texasin yliopistoon. Toistaiseksi hän on kuitenkin päättänyt jatkaa harjoittelua Suomessa.

– Ilmoitin yliopistolle, että haluan lykätä siirtymistä sinne. Totesin, että kun olen tänä kesänä päässyt jo näin kovalle tasolle, en halua nyt tässä vaiheessa siirtyä Yhdysvaltoihin, Sainio sanoo SUL:n tiedotteessa.

Kovassa vireessä ollut Sainio juoksi heinäkuussa Norjan Bergenissä järjestetyissä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 400 metrin aitojen Suomen ennätyksen 48,61. Samalla hänestä tuli ensimmäinen suomalaismies, joka on alittanut matkalla 49 sekunnin haamurajan.

– Hyvät tulokset ovat tietysti apu myös yhteistyökumppaneiden kanssa neuvotellessa, Sainio sanoo.

Oskari Mörö ja Petra Stenman mukaan taustatiimiin

Sainion mukaan harjoitteluun on haettu viime aikoina uutta näkökulmaa.

– Äitini Maarit Palmroos jatkaa valmentajana, mutta olemme keskustelleet Petra Stenmanin aiempaa vahvemmasta tulosta mukaan valmentautumisen tueksi, Sainio kertoo.

Sainio kertoo käyneensä keskusteluita myös entisen SE-miehen Oskari Mörön kanssa. Mörön rooli on toimia muun muassa mentorina.

– Alustavasti olen jutellut Oskun kanssa siitä, millaisessa roolissa hän voisi olla mukana apuna ja tukena.

Sekä Stenman että Mörö ovat molemmat entisiä 400 metrin aitureita. Pitkän valmentajakokemuksen hankkinut Stenman valmentaa tällä hetkellä esimerkiksi Hilla Uusimäkeä.

Mörö kertoi toukokuussa Yle Urheilulle lopettavansa urheilu-uransa kroonisten hermokipujen vuoksi. Mörön nimissä ollut aikaisempi Suomen ennätys 49,09 oli yhdeksän vuoden takaa Rio de Janeiron olympialaisista.