Espoossa Olarin seurakunnan kirkkoherra Antti Malinen päätti viime lauantaina, että Helsingin seurakuntien englanninkielisen seurakuntatyön ja Olarin seurakunnan yhteinen rippikoululeiri keskeytetään. Leiriläisiä oli 29. Asiasta kertoi ensin Kirkko ja kaupunki.
Malinen kertoo Ylelle, että perjantai-iltapäivällä ohjaajat saivat tiedon, että tilanne on kriisiytynyt tiettyjen nuorten välillä.
– Kanssakäyminen oli vaikeaa, ja esille tuotiin huolia epäasiallisesta käytöksestä sekä myös päihteiden käytöstä.
Ohjaajat alkoivat selvittää tilannetta ja ottivat yhteyden Maliseen.
Malinen kehotti ohjaajia olemaan yhteydessä poliisiin, joka kävikin paikalla heti perjantaina. Poliisilla ei ollut leirillä tehtävää, mutta nuorten reagointi alkoi kuitenkin viedä ohjaajilta kaiken ajan.
Lauantaiaamuna leirijakso lopetettiin varotoimenpiteenä. Väkivaltaa tai sen uhkaa leirillä ei ollut.
– Liikkui monenlaisia puheita, ja päätöksen takana oli epätietoisuutta ja huolta. Hysteriaa tai paniikkitunnelmaa leirillä ei vallinnut.
Malinen ei osaa tarkkaan kertoa, kuinka moni kiistelyssä oli mukana, koska nuoret kommunikoivat myös erilaisin viestimin. Kirkkoherra ei liioin lähde rikkomaan nuorten yksityisyydensuojaa.
– Kriisiytymisen alkutilanteessa oli noin kourallinen väkeä. Lopulta nuoret jakautuivat kahteen joukkoon. Osa jäi kokonaan ulkopuolelle.
Tilanteen purku alkoi joka tapauksessa viedä niin paljon aikaa, että leiri lopetettiin, vaikka perjantaihin asti kaikki oli sujunut tiettävästi hyvin.
Mikäli joku leiriläinen niin haluaa, voi hän osallistua Espoon kymmeniin muihin konfirmaatioihin.
Kirkkoherra muistuttaa, että leiri on intensiivinen sosiaalinen kokemus.
– Kaikki se, mihin törmätään kouluissa ja mikä nuorten elämässä on akuuttia, on läsnä rippikoulussakin.
Nykyisin järjestetään kaikenlaisia rippileirejä, muun muassa pienryhmille, Malinen vielä huomauttaa.