Lajilegenda liittyy titaanipolvi Lindsey Vonnin valmennustiimiin

Norjalainen lajilegenda Aksel Lund Svindal on tukemassa Lindsey Vonnin, 40, matkaa kohti amerikkalaistähden viidensiä olympialaisia.

Aksel Lund Svindal siirtyy Lindsey Vonnin valmennusryhmään.
Aksel Lund Svindal siirtyy Lindsey Vonnin valmennusryhmään. Kuva: EPA-EFE
  • STT Urheilu

Jo kertaalleen uransa päättänyt alppihiihdon supertähti Lindsey Vonn ilmoitti nimekkäästä vahvistuksesta valmennustiimiinsä.

– Luotan hyvin harvoihin ihmisiin, kun puhutaan esimerkiksi tekniikasta ja välineistä. Aksel Lund Svindal on kuitenkin yksi heistä. Hän tietää, mitä vaatii olla parhaista paras, Vonn kertoi Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n sivuilla Svindalista, joka on myös hänen läheinen ystävänsä.

Svindal juhli syöksylaskun olympiavoittoa Pyeongchangissa vuonna 2018 ja suurpujottelun olympiakultaa kahdeksan vuotta aikaisemmin Pekingissä.

Vonn on maailmanmestaruuksien lisäksi juhlinut kertaalleen olympiavoittoa. Yhteensä kaksikolla on peräti 118 maailmancupin osakilpailuvoittoa.

Syvä luottamus ja kunnioitus

Vonn palasi viime kaudella kisarinteisiin yli viiden vuoden tauon jälkeen. Hän ylsi kaudella vanhimpana naiskilpailijana palkintokorokkeelle maailmancupin kilpailussa, kun maaliskuussa Idahossa irtosi kakkossija supersuurpujottelussa.

Vonn ilmoitti eläköitymisestään vuonna 2019 kärsittyään pitkään kovista polvikivuista. Vonn ja Svindal ilmoittivat samaan aikaan uransa päättymisestä.

Vonnin polvi kuitenkin korjattiin osittaisella titaanisella tekonivelellä, ja yksi menestyneimmistä alppihiihtäjistä pääsi jälleen kisaamaan.

Svindal oli yllättynyt ja otettu Vonnin pyynnöstä.

– Kun yksi parhaista pyytää apua, silloin on imarreltu. Uskon, että minulla on paljon annettavaa, Svindal kommentoi.

– Olemme jakaneet niin paljon muistoja vuorilla aina harjoittelusta maailmancup-tittelehin. Välillemme on kehittynyt syvä luottamus ja kunnioitus vuosien aikana, Vonn kuvasi valmentajaansa.