Lapuan hiippakunta pitää kiinni rippileiriperinteestä.
Vaikka leirien järjestämisessä on haasteensa, niistä ei olla luopumassa, sanoo kasvatus- ja digityön asiantuntija Mirca Mäensivu-Puukko Lapuan hiippakunnasta.
– Leirit ovat voittopuolisesti onnistuneita. En näe, että niistä luopuminen olisi kenenkään toiveissa. Ennemminkin meidän tulisi pohtia, millaista osaamista tarvitsemme, että voimme vastata näihin haasteisiin.
Viime viikkoina julkisuudessa on puhuttu rippileirien keskeytymisistä. Kirkkohallitus muistuttaa Ylelle, että kokonaismäärään verrattuna keskeytyneiden leirien määrä on pieni.
Myös Mäensivu-Puukko muistuttaa, että koko maassa rippileirejä on noin 1 800 vuodessa.
Lapuan hiippakunnassa rippileirinsä keskeyttää joka vuosi joitain nuoria, mutta kokonaisten leirien keskeytyksiä ei nyt ole tiettävästi tapahtunut.
– Leirin kokonaisturvallisuus on aina ohjaajien vastuulla, ja jos se edellyttää jonkun nuoren osalta leirin keskeytymistä, niin se on sitten harkittu juttu. Toki keskeyttäminen voi lähteä myös nuoren omasta halusta.
Lapuan hiippakunnassa pohditaan silti, mikä on se malli, jolla leirit tulevaisuudessa järjestetään, jotta ne sopisivat mahdollisimman hyvin kaikille nuorille.
Vähemmän öitä, enemmän aikuisia
Ymmärrys esimerkiksi nuoriin liittyvistä diagnooseista on lisääntynyt. Sen myötä seurakunnissa voidaan muokata leirejä sopivammiksi erityisryhmillekin, Mäensivu-Puukko sanoo.
– Mietitään esimerkiksi, onko leirejä mahdollista ainakin osittain eriyttää nuorten tarpeiden mukaan.
– Kun tiedämme nuorista enemmän, se haastaa meidät hakemaan osaamista siihen, että pedagogiset taidot kehittyvät vastaamaan tarpeita.
Seurakunnat voivat esimerkiksi jakaa pitkän leirin pariin osaan. Mäensivu-Puukko tietää, että viikon leiristä on voitu pitää pari vuorokautta jo keväällä.
– Osa seurakunnista on saanut hyviä kokemuksia ennakkoviikonlopuista. Näin saadaan erilainen tuntuma leirille tulevista nuorista.
Aikuisten määrän lisääminen voisi myös olla yksi tapa kehittää rippileirejä. Kysymys tietysti kuuluu silloin, mistä aikuiset leireille saadaan.
Seurakuntien työntekijöillä on erilaiset mahdollisuudet ja halu olla rippileirivastuussa. Toistaiseksi työntekijöitä on leireille riittänyt, Mäensivu-Puukko sanoo.
Myös taloudelliset resurssit rajoittavat seurakuntien mahdollisuutta palkata leireille lisää aikuisia. Mäensivu-Puukko arvelee, että siksi myös vapaaehtoisten aikuisten roolia leireillä on jatkossa ehkä tarkasteltava.
– Tulevaisuudessa ikäluokat pienenevät, mikä saattaa osaltaan tuoda helpotusta tähän asiaan.
Yöksi kotiin
Lapuan hiippakunnan seurakunnissa rippileirejä vetäneet työntekijät kokoontuvat nyt elokuussa kertaamaan kulunutta kesää. Samalla on tarkoitus selvittää muun muassa koulutusteemoja ja -tarpeita tulevia leirejä varten.
Mäensivu-Puukko tietää, että osalle nuorista rippileiri on liian pitkä tai leirilläolo on sosiaalisesti liian haastavaa.
Koronapandemian aikaiset kokoontumisrajoitukset vaikuttivat nyt rippikouluiässä olevien nuorten harrastamiseen, menoihin – ja leirikokemuksiin.
– Siinä puhutaan itsenäistymisen kannalta tärkeistä vuosista. Vääjäämättä koronakokemus näkyy.
Mäensivu-Puukko muistuttaa kuitenkin, että nuoret ovat erilaisia, ja osa tarvitsee toisia enemmän tukea sosiaalisiin tilanteisiin.
– Nuoret suhtautuvat erilaisuuteen yllättävän hyväksyvästi – ymmärrystä ja joustavuutta löytyy. Ei ole esimerkiksi valtavan iso asia, jos joku nuori käy nukkumassa yönsä kotona.