Puolustusteollisuuden tuotteita valmistavan Bittiumin tilauskanta kasvoi mutta tulos heikkeni alkuvuonna

Oululaisyhtiö ilmoitti myös perustaneensa tytäryhtiön Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Bittiumin valmistaman viestintäjärjestelmän osia sotilasmallinuken päällä.
Yhtiö valmistaa muun muassa puolustusteolisuuden viestintäratkaisuja. Arkistokuva. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Oululainen puolusteollisuuden viestintä- ja liitettävyysratkaisuja valmistava Bittium kasvatti tulostaan alkuvuonna. Kasvu syntyi tammi-kesäkuun aikana pääosin Defense & Security -liiketoiminnassa.

Tilauskanta kasvoi 43,1 miljoonaan euroon, kun se oli viime vuonna vastaavana aikana 33,8 miljoonaa euroa. Yhtiön liiketulos laski 1,5 miljoonaan, kun se oli viime vuonna vastaavana aikana 2,9 miljoonaa euroa.

Yhtiön pörssitiedotteen mukaan liikevaihto oli 42,2 miljoonaa, kun se vuoden 2024 alkupuoliskolla 37,9 miljoonaa euroa. Kasvua oli 11,3 prosenttia edellisvuodesta.

Tuotepohjaisen liiketoiminnan liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 61,4 prosenttia, kun viime vuonna vastaavana aika se oli 59,6 prosenttia, eli 25,9 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavana aikana liikevaihto oli 22,6 miljoonaa euroa.

Palvelupohjaisen liiketoiminnan liikevaihdon osuus liikevaihdosta laski 38,6 prosenttiin 40,4 prosentista. Tulos kasvoi miljoonalla eurolla 16,3 miljoonaa euroon.

Yhtiö ilmoitti myös perustaneensa tytäryhtiön Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Paikallinen läsnäolo vahvistaa pörssitiedotteen mukaan yhtiön asemaa ja tukee operatiivista toimintaa paikallisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Bittium arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan 95–105 miljoonaan euroon, kun se oli viime vuonna vastaavana aikana 85,2 miljoonaa. Tuloksen yhtiö arvioi kasvavan 10–13 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 8,6 miljoonaa euroa.

Henkilöstön määrä kasvoi kesäkuun loppuun mennessä 538 työntekijään, kun vuotta aiemmin se oli 502.