Hämeenkyrön kirkon remontin pääurakoitsija on jättänyt konkurssihakemuksen.
Paikallislehti Uutisoivan mukaan työt seisahtuvat useiksi viikoiksi.
Tekniikka ja talous -lehti kertoi aiemmin, että infrarakennusyhtiö Ralf Ajalin on kärsinyt talousvaikeuksista. Kesäkuussa se pääsi saneerausmenettelyyn.
Yhtiö perusteli saneerausmenettelyyn hakeutumista erityisesti Valkeakosken keskustassa sijaitsevan Isonsillan korjausurakan aiheuttamilla tappioilla.
Siltaremontti alkoi syksyllä 2023, mutta Valkeakosken kaupunki purki urakkasopimuksen ja otti työmaan haltuunsa viime keväänä.
Ladataan lomaketta...