Tulli tehostaa elintarvikevalvontaa afrikkalaisen sikaruton vuoksi Helsingin satamissa 12. elokuuta –30. syyskuuta. Valvonta kohdistuu etenkin Virosta tulevaan matkustajaliikenteeseen, Tullin tiedotteessa kerrotaan.
Afrikkalainen sikarutto on sikoja tappava tauti. Kesän aikana afrikkalaisen sikaruton tautitilanne Baltian maissa on heikentynyt ja Virossa on todettu uusia tautitapauksia.
Sikarutto voi levitä muun muassa matkailijoiden kuljettamien lihatuotteiden mukana.
Taudin leviämisen vuoksi useissa EU-maissa on rajoitusalueita, joilta sianlihaa ja villisianlihaa sekä niitä sisältäviä tuotteita saa tuoda Suomeen vain hyvin rajoitetusti. Esimerkiksi Baltian maat ovat rajoitusaluetta.
Tällä hetkellä Ruokavirasto suosittelee, että ulkomailta ei tuotaisi Suomeen lihaa, makkaroita tai muita eläinperäisiä tuotteita.