- Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat Washingtonissa maanantaina paikallista aikaa. Tapaamiseen osallistui myös joukko Euroopan johtajia, mukaan lukien Suomen presidentti Alexander Stubb.
- Trumpin mukaan Zelenskyin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisen valmistelut on aloitettu. Trump soitti Putinille kesken Zelenskyin ja Euroopan johtajien tapaamisen. Kahdenkeskisen tapaamisen jälkeen olisi Trumpin mukaan tarkoitus järjestää toinen tapaaminen, johon osallistuvat Trump, Putin ja Zelenskyi.
- Washingtonissa sovittiin myös, että Ukrainalle annettavien turvatakuiden työstäminen aloitetaan Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden kanssa. Zelenskyin mukaan turvatakuiden yksityiskohdista sovittaisiin seuraavan kymmenen päivän sisällä.
- Presidentti Stubb piti tapaamisen jälkeen tiedotustilaisuuden suomalaismedialle. Voit katsoa tiedotustilaisuuden kokonaisuudessaan Areenassa.
Trump: Toivon, että Putin käyttäytyy hyvin, muuten tilanne tulee olemaan vaikea
Zelenskyi tapasi Trumpin Euroopan johtajien kanssa viime yönä Washingtonissa. Trumpin mukaan Zelenskyin ja Putinin tapaamisen valmistelut on aloitettu.
- Susanna Bono
- Erja Tuomaala
- Anni Kavander
- Paula Tapiola
- Tiina Jutila
- Jarno Virtanen
- Greta Virranniemi
- Veikko Eromäki
- Simo Kymäläinen
- Tiina-Rakel Liekki
- Marika Harjumaa
- Elias Peltonen
- Elina Nissinen
- Tiina Aspeslagh
- Risto Laine
- Anna Horppu
Ukrainan tilanteen seuraaminen jatkuu Venäjän hyökkäys -artikkelissa
Yle lopettaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin isännöimien huippukokousten seuraamisen tässä artikkelissa.
Jatkamme Ukrainan tilanteen seuraamista täällä.
EU:n Costa: Ukrainan jäsenyysprosessin on edettävä
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja António Costa sanoi tiistaina, että prosessin Ukrainan EU-jäsenyydestä on edettävä ja Euroopan on oltava mukana kaikissa rauhanneuvotteluissa Ukrainan, Venäjän ja Yhdysvaltojen rinnalla. Costa kertoi toimittajille Lissabonissa, että vaikka tehtävää on paljon eikä onnistumisesta ole takeita, jo pelkkä mahdollisuus Ukrainan Volodymyr Zelenskyin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin kahdenvälisestä tapaamisesta on melko myönteinen.
Costa informoi Eurooppa-neuvoston jäseniä Washingtonin eilisistä keskusteluista videopuhelun välityksellä.
Reuters
Britannia: Eurooppa harkitsee uusia pakotteita Putinia vastaan
Britannian hallitus kertoi tiistaina, että Euroopan johtajat harkitsevat lisäpakotteita painostaakseen Venäjän presidentti Vladimir Putinia lopettamaan sodan Ukrainassa.
Brittihallituksen mukaan niin kutsuttu halukkaiden koalitio sopi, että suunnitteluryhmä tapaa Yhdysvaltain suunnitteluryhmän lähipäivinä. Tarkoituksena on edistää suunnitelmia Ukrainan turvatakuista.
Halukkaiden koalitio piti etäkokouksen tänään tiistaina.
Reuters
Pääministeri Orpo: Ukrainan EU-jäsenyyspolulle on annettava vauhtia
Pääministeri Petteri Orpo edusti Suomea tiistaina Eurooppa-neuvoston jäsenten videokokouksessa sekä Ukrainaa tukevien halukkaiden koalition etäkokouksessa. Molemmissa kokouksissa käsiteltiin Ukrainaa.
Nyt selviää Orpon mukaan, onko Putin tosissaan rauhasta vai ei.
– Euroopalla ja Yhdysvalloilla täytyy olla valmius kiristää pakotteita, Orpo sanoo tiedotteessa.
Euroopan puolustuksen vahvistamista täytyy Orpon mukaan jatkaa.
– Korostin tämän päivän kokouksissa, että Ukrainan EU-jäsenyyspolulle on annettava nyt vauhtia ja käynnistettävä jälleenrakennuksen rahoittaminen ripeästi.
Trump: Toivon, että Putin käyttäytyy hyvin, muuten tilanne tulee olemaan vaikea
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi Venäjän ja Ukrainan välisiä tulitauko- ja rauhanneuvotteluja Fox Newsin haastattelussa tiistaina.
– Toivon, että Putin käyttäytyy hyvin. Jos ei, tilanne tulee olemaan vaikea, Trump sanoi.
– On mahdollista, että Putin ei halua tehdä sopimusta, saamme tietää tulevien viikkojen aikana, hän kuitenkin myönsi.
Trump sanoi myös, että Ukraina saa turvatakuut osana mahdollista rauhansopimusta ja kertoi, että Eurooppa olisi valmis lähettämään sotilaita maahan.
Trump väitti, että Ukraina tulee saamaan paljon alueita mahdollisessa rauhansopimuksessa.
Reuters
Stubb kommentoi halukkaiden koalition kokousta
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on kommentoinut viestipalvelu X:ssä Ukrainaa tukevien halukkaiden koalition etäkokousta.
Suomea kokouksessa edusti presidentin pyynnöstä pääministeri Petteri Orpo.
– Kokous auttoi varmistamaan, että kaikilla mailla on yhtenäinen tilannekuva. Kokouksessa vahvistettiin Euroopan yhtenäisyys ja päättäväisyys tukea Ukrainaa Washingtonin keskusteluiden myötä vahvistuvassa prosessissa kestävän rauhan aikaansaamiseksi, Stubbin viestissä sanotaan.
Sveitsi takaa Putinin koskemattomuuden, jos tämä saapuu maahan Ukraina-neuvotteluihin
Sveitsi sanoo takaavansa Venäjän presidentti Vladimir Putinin koskemattomuuden, jos tämä saapuisi maahan Ukraina-rauhanneuvotteluja varten. Asiasta puhui Sveitsin ulkoministeri Ignazio Cassis lehdistötilaisuudessa.
Putinista on kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n kiinniottomääräys.
Viime vuonna Sveitsin hallitus muokkasi sääntöjään kansainvälisen kiinniottomääräyksen saaneiden henkilöiden koskemattomuuden takaamiseksi. Näin ollen Putin olisi suojelun alainen, jos hän saapuisi maahan rauhanneuvotteluja varten.
Ulkoministeri Cassis selvensi, että Putin ei voisi saapua Sveitsiin henkilökohtaisista syistä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ehdotti aiemmin tiistaina presidentti Vladimir Putinin ja Volodymyr Zelenskyin tapaamispaikaksi Geneveä Sveitsissä.
STT, Yle Uutiset
Asiantuntija: Ukrainalle työstettävät turvatakuut muovataan pitäviksi
Turvatakuiden saralla Ukrainalle ei nyt riitä pelkkä julkinen vakuutus siitä, että sen turvallisuudesta huolehditaan. Näin arvioi STT:lle Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja, everstiluutnantti Christian Perheentupa.
Hänen mukaansa Ukrainalle työstettävät turvatakuut tullaan muovaamaan sellaisiksi, että ne varmasti pitävät.
Tärkeää turvatakuiden uskottavuuden kannalta on Perheentuvan mukaan se, että Venäjää vastaan muodostuu riittävä pelote. Ratkaisun on oltava myös sellainen, että sitä pystytään ylläpitämään pitkäkestoisesti.
STT
Tusk: Halukkaiden koalitio vahvisti tukensa Ukrainalle
Kaikki halukkaiden koalition kokouksen osallistujat vahvistivat tarpeen jatkaa Ukrainan tukemista, Puolan pääministeri Donald Tusk sanoi tiistaina. – Kanadan, Japanin, Turkin, Uuden-Seelannin ja Euroopan maiden johtajat arvioivat Alaskan kokouksen tuloksia hyvin realistisesti, hän kirjoitti lyhytviestipalvelu X:ssä.
– Me kaikki vahvistimme tarpeen jatkaa Ukrainan tukemista sodassa Venäjää vastaan.
Reuters